Ruohikkopalovaroitukset saattavat sammuttaa pääsiäiskokot heti alkuunsa – Helsingin Seurasaaren kokkomestari: "Näillä näkymin kokko voidaan polttaa"

1:42img
Pääsiäiskokko ilhadutti Reisjärvellä vuonna 2017.
Julkaistu 20.04.2019 09:36(Päivitetty 20.04.2019 10:19)

MTV UUTISET – STT

Useaan maakuntaan annetut ruohikkopalovaroitukset voivat estää pääsiäiskokkojen polttamisen tänään.

Pelastuslain mukaan nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää Ilmatieteen laitoksen antaman metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana tai jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen.

Ilmatieteen laitos on antanut ruohikkopalovaroituksen Ahvenanmaalle, Varsinais-Suomeen, Satakuntaan, Uudellemaalle, Kanta-Hämeeseen, Päijät-Hämeeseen, Kymenlaaksoon ja Pohjanmaalle. Ilmatieteen laitoksen mukaan varoituskarttaa päivitetään puolenpäivän aikaan, ja silloin sille saatetaan lisätä uusia alueita.

– Vähän ennakoisin, että uusia alueita on tulossa voimaan nimenomaan Etelä-Pohjanmaan suunnalla. Lännessä on jotain heikkoja sateita liikkunut yöllä, en tiedä miten se vaikuttaa. Mitään kauhean merkittäviä sademääriä ei ole tullut, kertoo päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.


Pääsiäiskokko Mustasaaren Raippaluodossa viime vuonna.

Vanha pohjalainen pääsiäisperinne

Helsingin Seurasaaressa voitaneen polttaa pääsiäiskokkoja myös tänä vuonna, kertoo niiden rakentamisesta vastaava Helsingin Keskipohjalaiset.

– Näillä näkymin kokko voidaan polttaa, koska tuuli on heikkoa. Tilanne muuttuu, jos tuuli yltyy. Näillä näkymin ei pitäisi olla estettä, kertoo kokkomestari Esa Kukkola.

Kukkolan mukaan pienempi, niin sanottu narrikokko sytytetään kello 18.30, ja varsinainen pääsiäiskokko kello 19.00. Kokot sammutetaan iltakymmeneltä.

Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Aatu Isotalo puolestaan kertoo, että pääsiäiskokot jäävät Pohjanmaalla polttamatta, ellei ruohikkopalovaroitukseen tule päivän aikana muutosta.

– Avotulta ei saa tehdä, kun ruohikkopalovaroitus on voimassa. Kokot jäävät polttamatta, jos varoitus on voimassa, Isotalo toteaa.

Kokkojen poltto pääsiäisenä on vanha pohjalainen pääsiäisperinne, joka aikanaan kokosi kyläläiset yhteen tulien äärelle. Vanha kansa uskoi pahojen voimien, trullien ja noitien, olevan liikkeellä nimenomaan lankalauantaina, ja niiden karkottamiseksi kokot sytytettiin.

Pääsiäistulilla haluttiin myös vaikuttaa suotuisasti tulevaan satokauteen. 

Tuoreimmat aiheesta

Pääsiäinen