Ruokavirasto on irtisanomassa noin 50 henkilöä, virasto kertoo.
Arvio irtisanottavien määrästä on pienentynyt lähes puolella, sillä keväällä arvio irtisanottavien määrästä oli 93.
Irtisanomiset toteutetaan marraskuun loppuun mennessä. Ruokavirasto myös lomauttaa koko henkilöstönsä loppuvuoden aikana vaiheittain kahdeksi viikoksi kerrallaan lukuun ottamatta teurastamoissa ja laitoksissa lihantarkastustehtäviä tekeviä.
Ruokavirastossa työskentelee noin tuhat eri alojen asiantuntijaa.
Asiasta uutisoi aiemmin muun muassa Maaseudun Tulevaisuus.