Karri "Paleface" Miettisen mukaan on teoriassa mahdollista, että Einárin kuoleman kaltainen tragedia voisi tapahtua myös Suomessa.
Ruotsia on järkyttänyt suositun 19-vuotiaan rapmusiikkitähti Einárin surma. Einár ammuttiin Tukholmassa myöhään torstai-iltana.
Suomalainen rap-artisti Paleface eli Karri Miettinen pitää tapausta järkyttävänä.
– Kyllähän se järkyttää, että alle parikymppinen kaveri ammutaan teloitustyyliin, vieläpä Hammarby Sjöstadin kaupunginosassa, joka on aika keskiluokkainen. Vähän kuin Helsingin Kalasatama, missä on paljon lapsiperheitä, Miettinen sanoo.
– Se ei alkuunkaan mene tällaiseen getto-painajaisvisioon. On aika hälyttävää ylipäätään, että tuollaisella alueella ammutaan ihmisiä.
Lue myös: Ammuttu ruotsalaisräppäri oli saanut vakavia uhkauksia jo pitkään: Poliisi tutkii somevideolla esiintyneiden miesten osuutta
Räppärin surmaa pidetään viimeisimpänä oireena Ruotsia piinaavasta jengiväkivallan ongelmasta. Pelkästään Tukholmassa oli uutistoimisto TT:n mukaan sattunut tänä vuonna lokakuun puoliväliin mennessä 109 ampumista, joista 20 johti kuolemaan.
– Tässähän on monia asioita taustalla. Oleellinen on tietysti se eriarvoistumiskehitys, joka on alkanut jo 1970-luvulla alkaneesta lähiörakentamisesta, arvioi Miettinen.
– On ongelmallista, että isoja määriä maahanmuuttajia päätyy asumaan samoille alueille, kotouttaminen epäonnistuu, ihmiset eivät puhu kunnolla paikallista kieltä, palveluja ajetaan alas ja joukkoliikenteen lippuhinnat nousevat.
Lue lisää: Ruotsalaisräppärin kaamea kohtalo on vain jäävuoren huippu – poikkeuksellisen julma jengirikollisuus riivaa Ruotsissa
Miettisen kuvailemassa tilanteessa ihmiset ovat ikään kuin eristyksissä asuinalueellaan.
– Sitten kun käy niin, ettei ole töitä ja yhteiskunta epäonnistuu osallistamaan ihmisiä, vastaus löytyy katujengeistä ja rikollisuudesta, hän sanoo.
– Onhan se hirveää, että tällaista tapahtuu eikä saisi missään nimessä ajatella, että se on normaalia. Ruotsin esikaupungeissa väkivalta on viikoittaista, mutta emme vain näe sitä. Einárin kuolema tekee Ruotsin kerrostuneet sosiaaliset ongelmat näkyviksi. Einárin kohdalla voimme taas pysähtyä ja miettiä, miten voimme estää tällaisia tapahtumakulkuja.
Laittomia aseita kadulla
Voisiko vastaavaa tapahtua Suomessa?
– Teoreettisesti kyllä, mutta onneksi täällä on muutama asia hyvinkin eri tavalla. Näkisin, että viranomaisilla on vielä keskusteluyhteys nuoriin ja muihin ihmisiin lähiöissä. Poliisi jalkautuu vielä sinne, Karri Miettinen toteaa.
– Ruotsissa ei voi sanoa samaa ongelmallisimmista paikoista. Ei siellä poliisi uskalla nousta poliisiautosta eikä siellä ole yhteisöllistä meininkiä, jossa tavallaan korttelipoliisit ja ihmiset olisivat tekemisissä keskenään.
Lue myös: Ruotsissa ammutun rap-artistin viimeisistä hetkistä uutta tietoa
Toiseksi keskeiseksi Suomea ja Ruotsia erottavaksi kysymykseksi Paleface nostaa aseet.
– Suomessa on väkilukuun suhteutettuna valtava määrä aseita, mutta ne ovat luvanalaisia, rekisteröityjä metsästysaseita, joiden hankkimiseen liittyy tiettyjä juttuja.
– Ruotsissa on hirveän ongelmallista se, että siellä on hirveä määrä laittomia aseita kaduilla.
Räppärillä oli rikostaustaa
16-vuotiaana musiikkiuralle päätynyt Einár, oikealta nimeltään Nils Kurt Erik Einar Grönberg, palkittiin viime vuonna Ruotsin Grammis-palkinnolla vuoden tulokkaana. Hänellä oli rikostaustaa.
Muutama päivä ennen surmaa sosiaalisessa mediassa oli Aftonbladetin mukaan julkaistu viestejä, jotka vaikuttivat räppäriin kohdistetuilta uhkauksilta. Erään lehden lähteen mukaan räppäristä oli luvattu tapporaha.
Ruotsalaismedian mukaan Einárin surma saattaa liittyä keväällä tapahtuneeseen henkirikokseen.
Aftonbladetin tietojen mukaan Grönberg ja kaksi muuta otettiin kiinni pari viikkoa sitten tukholmalaisessa ravintolassa tapahtuneen puukotuksen jälkeen. Heidät kuitenkin vapautettiin myöhemmin näyttöön liittyneiden ongelmien vuoksi.
Viime vuoden keväällä Grönberg siepattiin. Räppäri oli kutsuttu todistamaan sieppauksesta hovioikeuteen ensi viikolla, mutta Aftonbladetin mukaan tämä ei aikonut osallistua oikeusistuntoon.
"Rap on myös tiedotusväline"
Jengisotaa käydään myös rap-riimeissä, joissa ihannoidaan väkivaltaa ja päihteitä. Karri Miettisen mukaan on ihmisiä, jotka haluaisivat syyllistää räppäreitä ja rap-musiikkia rikollisen elämäntavan glorifioimisesta.
– Toinen puoli asiassa on se, että räppärit tekevät näkyväksi asioita, joita niiden ympärillä yhteiskunnassa tapahtuu. Se on tosi arvokasta tietoa meille. Räppärit räppäävät huumeista ja väkivallasta, koska yhteiskunnassa on huumeita ja väkivaltaa, Paleface toteaa.
– Suurin osa rap-musiikista on päiväkirjamaista, minä-muodossa kirjoitettuja kirjoitettuja huomioita yhteiskunnasta. Me voimme kuunnella, mitä se rinkebyläinen räppäri sanoo. Me voimme myös kuunnella, mitä se itähelsinkiläinen räppäri kertoo, mitä siellä tapahtuu.
Karri Miettinen näkee rap-musiikin arvokkaana tiedotusvälineenä katujen todellisuudesta.
– Mutta ilman muuta meillä on moraalinen vastuu siitä, mitä me sanomme.
Katso koko Palefacen haastattelu alta:
7:27