Taivaalta on viimein tullut apua Ruotsin laajimmille paloalueille maan keskiosaan. Suomesta paloa on torjumassa myös parinkymmenen metsäekspertin joukko vapaaehtoisina.
Metsurien taidot kulottamisen asiantuntijoina auttavat palopesäkkeiden hoidossa. Suomalaisten mukaan palojen sammuttaminen on sujunut hyvässä yhteistyössä Ruotsin viranomaisten kanssa.
Stora Enson metsäasiantuntija Veli-Matti Salmi johtaa 18 suomalaisen ja neljän virolaisen metsurin joukkoa Härjedalenin maakunnassa Jämtlannin läänissä, joka rajoittuu Norjan rajaan.
– Metsurit taitavat kulotuksen metsänhoitona ja tietävät, miten palo voi kyteä jopa puolen metrin syvyydessä näkymättömänä, kuvailee Salmi MTV Uutisten haastattelussa.
– Metsurien taidot ovat täällä kultaakin kalliimpia. He antavat palomiehille tietoa sammutettavista pesäkkeistä.
Viimeinkin – taivaalta tuli siunattu sade
Salmi siunaa taivaalta tullutta sadetta.
– Eilen metsä roihusi liekeissä, mutta viime yönä satoi rankasti. Maa on nyt märkä. Sateen ja paikallisten maanviljelijöiden kastelun ansiosta olemme siirtyneet jo jälkisammutuksen vaiheeseen ja palo on hallinnassa.
– Sade on nyt metsämiehelle parempaa kuin sadan jäniksen saalis, naurahtaa Salmi.
Jämtlannin Härjedalenista itään päin mentäessä vaihtuu Gävleborgin lääni. Siellä Ljusdalin kuntaan on pystytetty iso johtokeskus, jonka komennossa työskentelee 30 suomalaista pelastusammattilaista pohjoisesta Suomesta.
Joukkuetta johtava Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen apulaispalopäällikkö Ari Virtanen kuvailee oman ryhmänsä tehtävää selkeäksi.
Ruotsalaiset johtavat hyvin
– Meille on määrätty muutaman kilometrin alue, jossa olemme sammuttaneet maastopaloa. Ei ole ollut mitään ylivoimaisia vaikeuksia pitää paloa hallinnassa. Ja täälläkin sade on selkeästi auttanut tulen torjuntaa.
Ruotsin pelastusorganisaatiota on jo ehditty moittia sekavaksi ja siksi epäselvästi johdetuksi, mutta niin Virtanen kuin Stora Enson Salmikin sanovat, että johtamisessa ei ole ollut mitään ongelmia. Ruotsin viranomaiset toimivat selkeästi.
– Tosin paloalue on täällä Ljusdalin seudulla erittäin laaja ja me hoidamme vain oman sarkamme. Meitä on johdettu hyvin, vakuuttelee Virtanen.
Maanantaiaamuna on vielä uuden tehtäväjaon aika ja illalla joukko vaihtuu. Pohjois-Suomesta saapuu uusi palomiesten joukko, jotta yli viikonlopun töitä painaneet sammuttajat pääsevät lepäämään.