Sotaharjoitus Aurora 23 on alkanut Ruotsissa. Siihen osallistuu 26 000 sotilasta, heistä yli 1 000 Suomesta.
Itämeren rannikolla harjoitellaan ja syystä. Tänään kerrottiin, että tanskalaisen Bornholmin saaren lähettyvillä on liikkunut ennen kaasuputkien räjähdyksiä yhteensä kuusi venäläislaivaa. Yksi oli todistettavasti varustettu pienoissukellusveneellä, joka pystyy työskentelemään merenpohjassa.
Lue lisää: Tanska vahvistaa venäläisaluksen liikkeet Nord Stream -putkien lähellä ennen räjähdystä – "Hyvin todennäköisesti sabotaasioperaatio"
MTV Uutisten haastattelussa Ruotsin merivoimien komentaja Ewa Skoog Halsum toteaa, ettei voi ottaa kantaa yksittäiseen havaintoon.
– Tutkimukset ovat edelleen käynnissä. Voin kuitenkin sanoa, että juuri siellä on muutenkin varsin vilkasta. Sabotaasialue on erittäin tiiviisti liikennöity.
– Kyseessä ei todellakaan ole autio meri, jossa vain pari laiva kulkee silloin tällöin.
Kontra-amiraali Skoog Haslum vakuuttaa, että Ruotsin merivoimat tietää tarkkaan, millaista kalustoa Itämerellä liikkuu. Uusi haaste on kuitenkin arvaamaton naapurivaltio idässä.
– Tottakai pitää olla huolissaan, mutta olemme lisänneet valmiutta yhdessä muiden naapurivaltioiden kanssa.
Ruotsi puolustaisi Ahvenanmaata pyydettäessä
Ruotsin merivoimien komentaja pitää itsestäänselvänä, että Ruotsi auttaa Suomea, jos Ahvenanmaalle hyökättäisiin.
Entä Ahvenenmaa? Onko aihetta huoleen?
– Ei Ruotsin puolella. Teemme koko ajan yhteistyötä Suomen kanssa. Mikäli Suomi pyytää apua, annamme sitä, toteaa Ewa Skoog Halsum.