SVT:n haastatteleman Ruotsin puolustusvoimien operaatiopäällikön mukaan Venäjän läsnäolo oli tänä vuonna odotettua suurempi.
Venäläislentokoneet tekivät useita lähilentoja ruotsalaisalusten yli Naton johtamien sotaharjoitusten aikana Itämerellä, Ruotsin yleisradioyhtiö SVT uutisoi.
Itämerellä järjestettävät jokavuotiset Naton johtamat Baltops-harjoitukset päättyivät viime viikolla.
Harjoitusten tavoitteena on kehittää Naton liittolaisten ja kumppaneiden välistä yhteensopivuutta ja toimintakykyä merioperaatioissa.
SVT:n haastatteleman Ruotsin puolustusvoimien operaatiopäällikön Carl-Johan Edströmin mukaan Venäjän läsnäolo oli tänä vuonna odotettua suurempi.
Venäjän joukot varjostavat harjoituksia joka vuosi.
Asiasta uutisoi Suomessa aiemmin Helsingin Sanomat.
Venäläiset su-24- ja su-27-hävittäjät lensivät useaan otteeseen läheltä harjoitukseen osallistuneita ruotsalaisia sotalaivoja kansainvälisillä vesillä.
– Näkemämme mukaan sekä kansainvälisten että ruotsalaisten laivojen yli on lennetty, Edström sanoo.
Aiemmin kesäkuussa ilmatilaloukkaus
Operaatiopäällikkö Edström ei ottanut kantaa siihen, kuinka lähellä venäläiset koneet olivat tai mitkä olivat tarkalleen ne laivat, joiden yli lennettiin.
Aiemmin Ranskan laivastosta kuvailtiin SVT:lle venäläisten joukkojen toimintaa epäammattimaiseksi.
Edström ei mene niin pitkälle, vaan toteaa koneiden lentäneen vain hieman tavallista lähemmäs.
Pari viikkoa aiemmin raportoitiin venäläisen sotilaskoneen tekemästä Ruotsin ilmatilan loukkauksesta Gotlannin itäpuolella.
Samat sotaharjoitukset olivat tuolloin käynnissä.
– Hieman huomionarvoista oli, että kyseessä oli Ruotsin alueen loukkaus, muuten en näe Baltopsin aikana tapahtuneessa mitään eskaloituvaa, Edström sanoo SVT:lle.