Ruotsinristeilyjä tekevät varustamot ovat vastanneet koronan ja sitä seuranneen sodan tuomaan epävarmuuteen erilaisin keinoin. Kesä meni varustamojen mukaan kuitenkin hyvin, vaikka kallis polttoaine aiheuttaa lisämenoja. Viking Linen markkinaosuus Turun reitillä on noussut jo yli 70 prosenttiin.
Tallink Siljan viestintäjohtajan Marika Nöjdin mukaan kesä on mennyt Ruotsin reiteillä hyvin. Konserni liikennöi Helsingin ja Tukholman välillä Silja Serenadella ja Silja Symphonylla. Turusta Ruotsiin liikennöi puolestaan Baltic Princess.
– Kesä- ja erityisesti heinäkuu on mennyt todella hyvin. Heinäkuussa Suomen ja Ruotsin välillä matkusti yhteensä 260 125 matkustajaa ja 22 496 matkustaja-ajoneuvoa, joka on hyvä tulos reitillä olevien kolmen laivan voimin.
Nöjdin mukaan syksyllä arkipäivät ovat haastavampia matkustajamäärien osalta. Risteilyjen korkeasesonkia ovat etenkin koulujen lomaviikot.
Tallink Siljalla kiireisin kesäsesonki päättyy elokuussa, kun koulut alkavat Suomessa ja Ruotsissa.
– Monen perheen kesälomatraditioihin kuuluu laivamatka Ruotsiin, Ahvenanmaalle tai Tallinnaan. Lisäksi osa matkustajista jatkaa näistä kohteista autolla kohti muita Euroopan kohteita.
Nöjdin mukaan matalasesonkia piristävät kuitenkin muun muassa yritykset, jotka ovat koronan päätyttyä alkaneet jälleen järjestää laivoilla koulutuksia, tapahtumia ja juhlia, kuten pikkujouluja.
– Yritysmatkailu, työmatkustus ja erilaiset teemaristeilyt paikkaavat syksyllä hyvin kuluttajien vähenevää arkipäivämatkailua eli odotan kuitenkin hyvää syksyä ja lähimatkailun suosion jatkumista.
Myös Tallink-konsernin talousluvut kertovat matkailun piristymisestä. Konsernin tulos kääntyi tämän vuoden toisella neljänneksellä jälleen voitolliseksi.
Vuoden ensimmäisen puoliskon nettovoitto oli 28 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin ensimmäisestä puoliskosta kertyi reilun 40 miljoonan euron nettotappio.
Viking Linella hurja markkinaosuus Turussa
Viking Line näyttää toipuneen jossain määrin sodan sekä sitä edeltäneen koronan tuomista iskuista. Yhtiö julkaisi perjantaina puolivuotiskatsauksensa. Viking Linen vuoden alkupuolisko on sujunut odotuksia paremmin.
Viking Line päätti parantaa tulosnäkymiään sillä ehdolla, että energian hinnat säilyvät nykyisellä tasolla.
– Ennustamme koko vuoden tuloksen olevan huomattavasti parempi ja siitä voi vetää johtopäätöksen, että loppuvuodelle odotetaan myönteistä kehitystä, Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses kommentoi MTV Uutisille.
Viking Linen aluksilla matkusti lähes 2,2 miljoonaa matkustajaa vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana.
– Käyttöaste on ollut hyvä kaikilla aluksilla. Turun, Ahvenanmaan ja Tukholman välillä liikennöivillä Viking Gracella ja uudella Viking Glorylla on ollut runsaasti matkustajia.
– Markkinaosuutemme tällä reitillä oli yli 73 prosenttia vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana, toimitusjohtaja Jan Hanses arvioi puolivuotiskatsauksessa.
Lue lisää: Kurkista buffettiin! Tällaista on ruoka uudella Viking Glory -laivalla – yhtä klassikkoa ei voi listalta poistaa: "Sitä ilman emme voi lähteä Turun satamasta"
Viking Linen ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli reilut 226 miljoonaa, kun se vuotta aiemmin vastaavalla jaksolla oli vajaat 200 miljoonaa euroa.
Kahden ensimmäisen puoliskon liiketulos oli reilut 17 miljoonaa, kun se vuosi sitten vastaavaan aikaan oli kahdeksan miljoonaa pakkasella.
Turun reitillä Tallink Silja liikennöi tällä hetkellä vain Baltic Princessilla, joka matkaa talvikaudella Kapellskäriin ja kesäaikaan Tukholmaan saakka.
– Baltic Princess on kesäkaudella liikennöinyt Tukholmaan, sillä reittimatkustajia ja erityisesti autolla Tukholmaan matkustavia on ollut enemmän kuin talvikaudella.
– Talvikaudella matkustajat tekevät pääasiassa risteilyjä, ja viime talvena käyttöönotettu uusi aikataulu mahdollistaa pidemmän ajan laivalla lähtöiltana ja vastaavasti aiemman paluun Turkuun paluupäivänä, Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd valottaa reitin tilannetta.
3:55
Nöjdin mukaan risteilymatkan kannalta reitti Turku-Kapellskär on parempi ja varustamo on saaanut siitä asiakkailtaan myös myönteistä palautetta.
Aiemmin Turun linjalla liikennöi myös Galaxy, joka on tällä hetkellä vuokrattuna 19. lokakuuta asti majoituskäyttöön Hollantiin.
Nöjdin mukaan syyskuun aikana tehdään päätöksiä laivan jatkosta.
Onko Viking Line saanut Turun reitillä niin suuren etulyöntiaseman, että Galaxya on kannattavampaa pitää vuokrattuna majoituskäyttöön?
Marika Nöjdin mukaan Tallink Siljan lyhyen aikavälin suunnitelmana on jatkaa saman liiketoimintamallin noudattamista kuin viime vuosina käyttämällä säännöllisen liikenteen ja laivojen ulosvuokrausten yhdistelmää, kunnes kasvava kysyntä edellyttää lisäkapasiteettia.
Tallink Siljalla on tällä hetkellä vuokrattuna muualle useita muitakin laivoja.
Marika Nöjdin mukaan laivojen ulosvuokrausten myönteiset vaikutukset ovat kiistattomat, etenkin nyt, kun nousseet elinkustannukset vaikuttavat ihmisten matkustusvalintoihin.
– Tämänhetkisenä strategianamme on liikennöidä säännöllisiä reittejämme optimaalisella määrällä laivoja sekä vuokrata muita laivojamme, mikä auttaa meitä liiketoimintamme elvyttämisessä.
Tämä on Tallink Siljan laivojen tilanne nyt
|
Tallink-konsernilla on tällä hetkellä liikenteessä Silja Serenade, Silja Symphony, Baltic Princess, MyStar, Megastar, Baltic Queen sekä rahtilaivat Sailor ja Regal Star.
Sota kasvattaa kuluja, turisteja vähemmän
Ukrainassa käytävä sota hankaloittaa varustamojen liiketoimintaa sekä kohonneen polttoaineen hinnan että matkustamisen vähentymisen kautta. Kohonnut polttoaineen hinta on alalle erityisen hankala pala.
Tallink Silja ja Viking Line ovatkin molemmat ottaneet käyttöön reitistä riippuvan muutaman euron suuruisen polttoainelisämaksun.
Tallink Siljan Marika Nöjdin mukaan venäläisten matkustajien määrä on tippunut ja lisäksi Aasiasta Suomeen tulevien lentojen väheneminen on yleisesti vähentänyt Suomessa ja laivoilla vierailevien aasialaisten määrää.
Viking Linen toimitujohtaja Hanses ei kommentoi polttoaineen hintaa tarkemmin, mutta kertoo sen olevan edelleen huomattavasti korkeampi kuin ennen sodan alkua Ukrainassa.
Viking Linen Turun laivat Grace ja Glory käyttävät molemmat polttoaineenaan nesteytettyä maakaasua eli LNG:tä. Laivojen järjestelmät mahdollistavat myös perinteisen polttoaineen käytön.
Toimitusjohtaja Hansesin mukaan Viking Line hankkii kaasunsa Gasumilta.
– Yhtiön kanssa on sovittu siitä, että Gasumilla täytyy olla aina vähintään sen verran ei Venäjältä ostettua kaasua kuin mitä me kulutamme.
– Emme käytä venäläistä kaasua, Hanses sanoo.
Lisää Gasumin kaasuostoista voi lukea täältä.
Viking line myi kalustoaan
Tallink Siljan lisäksi Viking Line on muokannut laivastoaan kovalla kädellä viime vuosina. Vuokraamisten sijaan Viking Line on hankkiutunut eroon laivastonsa vanhemmista aluksista.
Yhtiö myi Helsingin ja Tukholman väliä pitkään seilanneen ”rautarouvan” Mariellan Corsica Ferries -yhtiölle toukokuussa 2021. Nykyisin vuonna 1985 rakennettu laiva matkaa Välimerellä Mega Regina -nimellä.
Lue myös: Uutta tietoa Viking Gracen ja saaristolautan törmäysuhasta Ahvenanmaalla: "Manööveritilanteessa on tehty virhearviointi"
Syksyllä 2022 Viking Line myi myös Amorellan niin ikään Corsica Ferriesille. Pitkään Turun ja Tukholman väliä liikennöineen aluksen uudeksi nimeksi tuli Mega Victoria.
Amorellan myynti liittyi Viking Linen uuden Turun linjan laivan Gloryn saapumiseen vuosi sitten keväällä. Amorella liikennöi hetken aikaa Helsingin linjalla, ennen myyntiä.
3:02
Tämän vuoden tammikuussa Viking Linen laivastosta poistui puolestaan Rosella. Nykyisin vuonna 1980 rakennettu laiva seilaa kreikkalaisen Aegean Speed Lines -varustamon liikenteessä.
Tällä hetkellä Viking Linen Suomeen liputettu laivasto koostuu Turun linjojen Gracesta (käyttöönotettu vuonna 2013) ja laivaston uusimmasta aluksesta Glorysta. Helsinki-Tukholma-reitillä on vain yksi laiva Gabriella. Lisäksi Viking Line liikennöi Tallinaan XPRS-laivallaan.
Tänä kesänä Viking Line toi lisäksi korkeasesongin ajaksi Tukholman ja Maarianhaminan välillä normaalisti risteilyjä tekevän Cinderellan Helsingin reitille. Legendaarisena bilelaivanakin tunnettu alus on liputettu Ruotsiin.
Loppukesästä Viking Line kertoi muodostavansa ruotsalaisen Gotlandsbolagetin kanssa yhteisyrityksen, jonka tehtävänä on tarjota risteilyjä Birka Stockholm -laivalla Tukholmasta Maarianhaminaan ja Tukholmasta Maarianhaminan kautta Visbyhyn.
Gotlandsbolaget osti maaliskuussa Birka Stockholmin ja puolet aluksesta myydään Viking Linelle.
Samassa yhteydessä Viking Line kertoi aikeistaan siirtää Cinderella Helsinki-Tukholma-reitille ensi keväänä.