Ruotsissa lukion oppilaiden epäillään yrittäneen tahallisesti levittää koronavirusta – epäily: Motiivi on ollut toive immuniteetista ylioppilasjuhlien aikaan

6:01img
Katso myös video: Ruotsi ryhtyy kovempiin toimiin koronaa vastaan.
Julkaistu 30.11.2020 13:52(Päivitetty 30.11.2020 20:03)

MTV UUTISET – STT

Lukiolaisia epäillään koronaviruksen tahallisesta levittämisestä Östersundissa, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Oppilaiden epäillään tarkoituksella halunneen sairastua ensin itse koronatartuntaan ja sitten levittää tautia. Teon motiivina on ilmeisesti ollut toive siitä, että oppilaat olisivat immuuneja virukselle kevään ylioppilasjuhlien aikaan.

Poliisi teki asiasta rikosilmoituksen, mutta tutkinta lopetettiin myöhemmin päivällä.

Epäiltyjä tai heidän tarkkaa määräänsä ei pystytty selvittämään. Lisäksi oli epätodennäköistä, että virustartunnan hankkiminen itselleen edes olisi rikos.

Alueen toisen asteen opiskelijaterveydenhoidosta vastaava johtaja Monica Sandström kertoo SVT:lle, ettei hänellä ole tietoa ilmiöstä.

– Tällaista ei ole noussut esille työntekijöiden tapaamisissa, hän sanoi SVT:lle.

Sandström kertoo tosin kuulleensa opiskelijoiden vitsailleen siitä, että näiden tulisi hankkia vasta-aineita, jotta voivat juhlia kesään asti. Hän nimitti myös epäiltyä toimintaa typeräksi ja vastuuttomaksi.

Juttua korjattu 30.11.2020 klo 20.02: Motiiviksi epäillään immuniteetista ylioppilasjuhlien eikä ylioppilaskirjoitusten aikaan, kuten jutussa aiemmin virheellisesti kerrottiin.

Lue myös: Koronan laumasuojan puolesta puhunut ruotsalaisprofessori myöntää viimein: Arviot perustuivat virheellisiin laskelmiin

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi