Rusakko nostettiin haavilla haudasta Kuopiosta, kertoo Pohjois-Savon pelastuslaitos.
Villieläin oli pudonnut Kuopion Isolla hautausmaalla järjestettyjen hautajaisten jälkeen avoimeksi jääneeseen hautaan.
Rusakon oli havainnut hautausmaan työntekijä.
Nostettiin haavilla haudasta
Eläin ei päässyt ponnistamaan omin voimin haudasta, joten pelastuslaitos avitti sen pois haavilla.
– En muista, että koskaan olisi tällaista aikaisemmin ollut, sanoi pelastustehtävään osallistunut ruiskumestari Eero Raninen.
Pelastuslaitos sai hälytyksen erikoiseen eläimenpelastustehtäväänsä hieman ennen kello neljää lauantaina iltapäivällä.