S-ryhmä maksoi viime vuonna ennätysmäärän bonuksia

LK 13.2.2025 Henkilökunnan edustaja siirtää ostoskoreja Sellon Prismassa Espoossa 8. helmikuuta 2023. Torstaina alkava kaupan alan kahden päivän lakko koskee S-ryhmän ja Keskon hypermarketteja ympäri Suomea.
Henkilökunnan edustaja siirsi ostoskoreja Sellon Prismassa Espoossa 8. helmikuuta 2023.Lehtikuva
Julkaistu 13.02.2025 13:53

MTV UUTISET – STT

S-ryhmän ruoan verkkokauppa kasvoi viime vuonna lähes viidenneksen. Prisman verkkokauppa tuplasi myyntinsä.

S-ryhmän eli alueosuuskauppojen ja SOK-yhtymän yhteenlaskettu liiketulos kasvoi viime vuonna lähes 12 prosenttia. Liiketulos oli 499 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 447 miljoonaa euroa.

Ruoan verkkokaupassa myynti kasvoi viime vuonna 18 prosenttia edellisvuodesta. Prisman verkkokauppa tuplasi myyntinsä edellisvuoteen verrattuna.

Talouden epävarmuus näkyi vaateostoksilla

Marketkauppa eli S-ryhmän päivittäistavarakauppa ja Prisman käyttötavarakauppa puolestaan kasvoi 2,7 prosenttia.

Lisäksi yhtiö kertoo, että ABC-ketjun sähkölatausten myynti kasvoi selvästi edellisvuodesta.

– Haastava yleinen markkinatilanne näkyi kysynnän hintavetoisuutena ja kuluttajien varovaisuutena. Talouden matalapaineesta huolimatta onnistuimme kasvattamaan asiakasmääriä, ja myyntivireemme suhteessa markkinaan säilyi hyvänä, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook sanoo vuosikatsauksessa.

S-ryhmän mukaan talouden yleinen epävarmuus näkyi erityisesti vaateostoksissa, kun taas kauneuden ja kosmetiikan kysyntä kasvoi.

Bonusta maksettiin asiakasomistajille viime vuonna 453 miljoonaa euroa. S-ryhmän mukaan summa oli ennätyksellinen. 

Lisäksi ennätykselliset 120 000 ihmistä liittyi viime vuonna S-ryhmän osuuskauppojen jäseniksi. S-ryhmän mukaan liittyneistä yli 60 prosenttia oli alle 35-vuotiaita.

Investointien määrä kasvoi

Investointeja S-ryhmä teki viime vuonna noin 940 miljoonan euron edestä. Investoinnit kasvoivat edellisvuodesta yli 40 prosenttia.

Merkittäviä investointeja olivat yhtiön mukaan viime vuonna muun muassa HOK-Elannon ja Pirkanmaan Osuuskaupan avaamat ruoan verkkokaupan keräilykeskukset sekä S-Pankin pääomitus Handelsbanken-yrityskaupan toteutusta varten. 

Lisäksi yhtiö kertoo avanneensa 130 uutta tai uudistettua päivittäistavaramyymälää ja useita hotelleja.

– Näkymämme alkaneeseen vuoteen on kohtuullisen myönteinen, vaikka kuluttajien luottamus ja ostovoima elpyvät hitaasti. Myös maailmanpoliittiseen tilanteeseen liittyy kysymysmerkkejä, Krook sanoo.

Lue myös: Huomasitko? Ruokakauppojen lihatuotteissa varoitustarroja – tästä on kyse

Tuoreimmat aiheesta

S-ryhmä