Greenpeacen aktivistit liimasivat varoitustarroja kauppojen lihatuotteisiin.
Näitkö kaupan lihatuotteissa varoitustarroja? Ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit kävivät keskiviikkona 12.2. liimaamassa ruokakauppojen hyllyjen lihatuotteisiin varoituksia eri puolella Suomea, Greenpeace kertoo tiedotteessaan.
Lihatuotteiden pakkauksiin liimatut varoitustarrat muistuttavat tupakkatuotteista tuttuja varoituksia.
Tarroissa kerrotaan lihankulutuksen ilmasto- ja ympäristöhaitoista sekä terveysriskeistä varoittaen esimerkiksi lihan syöpäriskistä.
Tarroja on liimattu ainakin Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä Keskon, S-ryhmän ja Lidlin myymälöissä.
– Lihateollisuus on kestämätöntä ilmaston, luontokadon ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta, siksi esimerkiksi leikkeleille tulisi säätää haittavero ja lihatuotteisiin lisätä varoitustarrat tupakkatuotteiden tapaan. Nämä olisivat hyviä keinoja vähentää lihan ylikulutusta, millä olisi ruoan tuottamien päästöjen vähentämisen lisäksi positiivinen vaikutus kansanterveyteen, perustelee Greenpeacen ilmastoasiantuntija Oona Poranen tempausta tiedotteessa.
Greenpeace Suomen maajohtaja Touko Sipiläinen jakoi kuvan varoitustarrasta. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Marraskuussa julkaistuissa ravitsemussuosituksissa naudan, sian ja lampaan lihaa suositeltiin syötävän viikossa enintään 350 grammaa kypsennettynä lihana. Aiemmin kypsiä lihavalmisteita ja punaista lihaa ei suositeltu enempää kuin 500 grammaa viikossa.
Uusissa suosituksissa huomautettiin kuitenkin, että ympäristösyistä lihan kulutuksen olisi perusteltua olla väestötasolla huomattavasti alle terveyssyistä suositellun 350 gramman. Pitkän aikavälin tavoitteena suositellaan, että sekä siipikarjan että punaisen lihan kulutuksen pitäisi jäädä alle 350 grammaan viikossa.
Lue myös:
Miten kävi leikkeleiden suosion? Kaupat vastaavat
Kinkku-, nauta- ja kalkkunaleikkeleiden ero – pitäisikö kaikki jättää syömättä?
Katso myös: Voiko lihaa syödä ilman terveyshaittoja?
10:48Vieraana Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm ja Sydänliiton pääsihteeri Marjaana Lahti-Koski.
Lähde: Greenpeace