Sää lämpenemässä – pieni mahdollisuus helteisiin jo ennen juhannusta

Isä Eetu Tuomala ja pikkusisko Mona seurasivat, kun My Tuomala uitti varpaitaan äitinsä Sara Tuomalan kanssa Hietaniemen uimarannalla Helsingissä 21. toukokuuta 2012.
Lauantaiksi lämpötila kohoaa Etelä-Suomessa, jossa voidaan päästä jo ainakin lähelle hellerajaa. Lehtikuva
Julkaistu 11.06.2015 07:29

MTV UUTISET

Sää on vähitellen lämpenemässä.

Eteläisessä Suomessa päästään tänään jo lähelle 20 astetta ja huomenna lämpötilat kohoavat jo yli 20 asteen.

Sää on enimmäkseen poutaista ja aurinkoista maan etelä- ja keskiosassa. Pohjoisessa sää on epävakaista, mutta huomiseksi pohjoisen sateet siirtyvät itään. Perjantai on laajalti aurinkoinen ja aavistuksen torstaita lämpimämpi koko maassa.

Lauantaiksi lämpötila kohoaa Etelä-Suomessa, jossa voidaan päästä jo ainakin lähelle hellerajaa.

Tänään tuuli puhaltaa lännen puolelta navakasti varsinkin eteläisillä merialueilla, mutta huomiseksi tuulet kääntyvät lounaan puolelle ja tuovat mukanaan lämpimämpää ilmaa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa