Syyhyäviä hyttysenpistoja ei kannata raapia. Kutinaa voi helpottaa kotikonstein.
Kutisevat paukamat ja rikki raavittu iho kuuluvat monen suomalaisen alkukesään vuodesta toiseen. Syyttävä sormi osoittaa iniseviä itikoita, hyttysiä.
Verta muniensa ravinnoksi imevien naarashyttysten syljessä on aineita, jotka aiheuttavat ihmisen elimistössä allergisen tulehdusreaktion. Tulehduksesta johtuvat pistokohdassa ilmenevät oireet eli punoitus, paukama ja se vietävä kutina.
Hyttysenpistojen aiheuttamat allergiset reaktiot ovat voimakkaimmillaan alkukesällä, kun ihmisten sietokyky ei ole vielä kehittynyt. Vakava allerginen reaktio on kuitenkin äärimmäisen harvinainen.
Kutinasta huolimatta pistokohtaa ei tulisi raapia, sillä ihon rikkoutuessa elimistöön voi päästä muitakin taudinaiheuttajia. Ja vaikka raapiminen helpottaa syyhyämistä hetkeksi, tulee kutina pian takaisin.
Joten mikä avuksi? Health-sivusto kysyi lääkäreiltä, mitkä kotikonstit toimivat hyttysten pistoihin ja mitkä eivät.
Lue myös: Luulitko, että vain trooppiset hyttyset ovat vaarallisia? Suomessa hyttyset levittävät jo kolmea virustautia
Kylmäaltistus
Kylmä turruttaa pistokohtaa ja lievittää ärsytystä. Pistosta voi painaa esimerkiksi kylmäpussilla tai kylmään veteen upotetulla pyyhkeellä. Kylmään veteen pulahtaminen tai viileä suihku helpottavat nekin kutinaa.
Kortisonivoide
Pistokohtaan levitetty mieto kortisonivoide auttaa lievittämään hyttysenpureman aiheuttamaa reaktiota. Mietoja kortisonivoiteita voi ostaa apteekista ilman reseptiä.
Antihistamiini
Lääkehyllyltä löytyy toinenkin apu hyttysenpistoihin: antihistamiini. Suun kautta otettava antihistamiini hoitaa allergista reaktiota. Jos tietää menevänsä paikkaan, jossa on paljon hyttysiä, kannattaa antihistamiinia ottaa jo etukäteen.
Alkoholi
Nopea mutta väliaikainen helpotus on sivellä pistokseen alkoholia. Nopeasti iholta haihtuva alkoholi voi lievittää kutinaa hetkellisesti. Koska alkoholi myös ärsyttää ihoa, kannattaa sitä käyttää vain vähän.
Lue myös: Kannattaako hyttysiä huitoa? Tähänkin on nyt vastaus – voi pelastaa sinut kesäriesalta
Sitruunamelissa
Kosmetiikassa sitruunamelissaa käytetään antiseptisena ja rauhoittavana ainesosana. Yrttiä sisältävän voiteen levittäminen pistoskohtaan voikin helpottaa kutinaa. Pistokohtaa voi painella myös kokonaisella sitruunamelissan lehdellä.
Älä kokeile näitä
Osa hyttystenpistojen hoitoon mainostetuista kotikonsteista sen sijaan kannattaa jättää kokeilematta. Esimerkiksi hunajan tai aloe veran levittäminen pistokohtaan ei helpota kutinaa järin tehokkaasti. Valkosipuliin tai ruokasoodaan turvautuminen todennäköisesti ärsyttää ihoa entisestään.
Seuraavia itsehoitomenetelmiä Health-sivuston haastattelemat lääkärit eivät kokeilisi hyttystenpistoihin:
- hunaja
- kaurakylpy
- aloe vera
- basilika
- valkosipuli
- ruokasooda
- sitruunan tai limen mehu
- hammastahna
- etikka
Lue myös: Saatko hyttysten pistoista jäätävän kokoisia paukamia? Tästä se johtuu
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Nappaa videolta hyönteistutkijan parhaat vinkit hyttysten karkottamiseen pihapiiristä.
0:50
Lähteet: Health.com, Terveyskirjasto, Mehiläinen