Taloyhtiöt ja yritykset hankkivat sähköautojen latauslaitteita nyt ennätystahtiin. Suosiotaan ovat kasvattaneet erityisesti tehokkaimmat peruslatauslaitteet.
Sähköteknisen kaupan liitto (STK) kertoo tiedotteessaan, että kiinteistöihin asennettavien peruslatauslaitteiden myynti kasvoi vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä 37 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Laitteita meni kaupaksi yhteensä hieman yli 21 000 kappaletta. Vuoden ensimmäisellä puolikkaalla kasvua viime vuodesta tuli 28 prosenttia, joten myynti on ollut vilkasta myös kesän jälkeen.
Eniten kasvua tuli tehokkaimmissa peruslatureissa, joiden teho on 22 kilowattia. Niitä myytiin lähes 15 000 kappaletta, mikä oli noin kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna. Kaikkien tätä alempien teholuokkien peruslatureiden suosio on laskussa.
– Tänä vuonna on nähty selkeä siirtymä isoimpaan peruslatauksen teholuokkaan, STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen sanoo tiedotteessa.
Lue myös: Töpselihybridi toimii monelle "porttihuumeena" – 83 prosenttia ladattavilla ajavista hankkimassa seuraavaksi täyssähköauton
Tukea tarjolla
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n tukea käytetään paljon juuri tehokkaisiin laitteisiin.
Tuen määrä on 35 prosenttia toteutuneista kustannuksista, mutta enintään 90 000 euroa. Avustuksen edellytyksenä on vähintään viiden latauspisteen rakentaminen. Tukea voi saada myös latauslaitteiden hankintaan, mikäli laitteet tulevat tuen hakijan omistukseen.
Tehon vaikutus laitteiden hintaan on Muhosen mukaan vähäinen, mikä selittää tehokkaampien laitteiden suosiota. Tulevaisuudessa myös yhä useampi sähköauto kykenee ottamaan vastaan isoja tehoja. Tähän Muhonenkin katsoo taloyhtiöiden ja yritysten nyt selvästi varautuvan.
Hän kuitenkin muistuttaa, ettei teho ole kaikki kaikessa, vaan hänen mielestään latureiden lukumäärä on maksimitehoa tärkeämpää. Latauslaitteita olisi Muhosesta hyvä olla tarjolla kaikkialla, missä autoja toistuvasti pysäköidään.
– Tämä tarkoittaa kotipihojen ja taloyhtiöiden lisäksi pysäköintilaitoksia, yrityksiä ja kuntia, hän luettelee.
Vuoden 2021 alussa astui voimaan väliaikainen lakimuutos, joka mahdollistaa sähköauton lataamisen työpaikalla työnantajan tarjoamalla sähköllä verovapaasti. Lakimuutos on voimassa ainakin vuoden 2025 loppuun saakka.
Lue myös: Sähköautoissa yleistyvä V2G-toiminto voi auttaa kotitalouksia sähkökatkojen aikana – säästöä myös sähkölaskuun
Lähteet: Sähköteknisen kaupan liitto, ARA, Nordic Plug