Monet sähkötupakassa käytettävät makunesteet saattavat solukokeiden perusteella olla haitaksi terveydelle. Osa nesteistä on toisia epäterveellisempiä. Tuoreen tutkimuksen toksisuuskokeissa etenkin vaniljan- ja kanelinmakuiset nesteet nousivat esiin.
Katso yllä olevalta videolta, miten Pasi onnistui lopettamaan tupakoinnin kertalaakista.
Tutkijat selvittivät sähkötupakkanesteiden toksisuutta testillä, jossa nopeasti kasvavia ihmissoluja altistettiin 148 eri sähkötupakkanesteelle.
Nesteen haitallisuus pääteltiin siitä, miten paljon se hidasti solujen kasvua. Nesteiden sisältämät aineet selvitettiin kaasukromatografialla ja massaspektrometrialla.
Nesteiden koostumukset vaihtelivat paljon, mutta yleensä ne havaittiin sitä haitallisemmiksi, mitä useampia ainesosia niissä oli. Myös nesteiden perustan muodostavat propyleeniglykoli ja glyseroli olivat suurina annoksina haitallisia.
Toksisimmat makuaineet olivat vanilja ja kaneli (kanelialdehydi). Niiden vaikutukset solujen kasvuun suurenivat tasaisesti niiden pitoisuuksien suurentuessa.
Testien tulokset pysyivät ennallaan myös muilla solutyypeillä sekä testissä, jossa simuloitiin nesteiden vaikutuksia sähkötupakassa käytettynä. Tällöin nesteet höyrystettiin ja solut altistettiin niille samaan tapaan kuin ihmisen ”polttaessa” sähkötupakkaa.
Tietoa haitoista alkaa kertyä
Tulokset pitää varmistaa lisätutkimuksissa, mutta vastaavanlaisia toksisuustestejä on käytetty pitkään, ja niitä pidetään luotettavina.
On silti epäselvää, onko nyt soluissa havaituilla muutoksilla vaikutus myös ihmisen terveyteen. Tulokset pitäisi ottaa huomioon myös tutkimuksissa, joissa selvitetään sähkötupakan terveysvaikutuksia.
Sähkötupakkaa pidetään vähemmän haitallisena kuin tavallista tupakkaa, mutta tutkimustiedon lisääntyessä myös tietoa niiden haitoista on alkanut kertyä. Sähkötupakkaa ja tavallista tupakkaa käyttävillä havaitaan muun muassa samanlaisia sydänoireiden vaaraan viittaavia muutoksia sydämen sykevaihtelussa.
Tutkimus julkaistiin PLOS Biology -lehdessä. Tutkijoiden kokoamaan sähkötupakkanesteiden tietokantaan voi tutustua osoitteessa http://eliquidinfo.aftran.com/.
Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.