Saksassa tähdätään roimaan karanteeniajan lyhentämiseen: Poliisit, terveydenhuollon ja pelastuslaitoksen työntekijät vaarassa loppua

4:15imgMTV Uutisen Eurooppa-kirjeenvaihtaja kertoo, millaisia mielenosoituksia Saksassa on nähty viime päivinä.
Julkaistu 04.01.2022 06:30

Elise Tykkyläinen

elise.tykkylainen@mtv.fi

Saksassa pelätään nyt työvoimapulaa ja karanteeniaikoja halutaan lyhentää, kertoo MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola.

Saksassa on nähty myös koronarajoituksia vastustavia mielenosoituksia yhä enemmän. Mielenosoitukset ovat lähes päivittäisiä ja ne voimistuvat koko ajan.

– Varsinkin maanantain mielenosoitukset ovat voimakkaita. Niitä on ollut kymmenissä kaupungeissa. Magdeburgissa oli noin 5000 ihmistä marssimassa.

– Näistä mielenilmauksista ei myöskään ilmoiteta viranomaisille. Ne ovat tällaisia maanantaikävelyjä, mutta selviä mielenosoituksia, raportoi Piuhola paikan päältä.

Poliisin mukaan mielenosoitukset ovat muuttuneet väkivaltaisemmiksi.

– Otteet kovenevat ja poliisi on joutunut monissa tapauksissa ottamaan yhteen mielenosoittajien kanssa. 

– Liikkeellä on paljon äärioikeistolaisia ja erilaisia salaliittoteoreetikkoja, jotka vastustavat koronarokotuksia. Yksi syy on se, että viikon kuluttua Saksan liittopäivien on määrä aloittaa keskustelu rokotevelvoitteesta ja se on yksi keskeinen syy miksi nämä mielenosoitukset voimistuvat.

Muutoksia pian tiedossa

Tartuntaluvut Saksassa ovat toistaiseksi maltillisia, mutta omikron-muunnoksen leviämiseen varaudutaan, sillä sen pelätään aiheuttavan työvoimapulaa kriittisillä aloilla.

– Terveysministeri Karl Lauterbach totesi tänään, että karanteeniaika on pakko saada lyhennettyä Saksan kahdesta viikosta seitsemään vuorokauteen. Myös altistuneiden karanteeniaika lyhenisi reilusti. Perjantaina osavaltioiden on määrä sopia tästä. 

– Tavoite on myös että testillä varmistetun omikron-tartunnan saaneen karanteeniaika lyhenisi viiteen vuorokauteen. Syy on se että Saksassa pelätään terveydenhuollon henkilökunnan, poliisin ja pelastushenkilöstön loppumista, jos omikron pääsee jylläämään.

Lue myös: Omikron riehuu, HUS nostaa kädet pystyyn: Laajasta koronatestauksesta luovutaan, diagnoosin voi tehdä ilman virallista testiä – STM täysin eri linjoilla

Tuoreimmat aiheesta

Koronarajoitukset