Elmeri Ylä-Rautio ja Sofia Lehtinen ovat tähdittäneet Salkkareita jo neljän vuoden ajan.
Salatut elämät -sarjaan saapui noin neljä vuotta sitten kaksi uutta kasvoa, Elmeri Ylä-Rautio ja Sofia Lehtinen. Ylä-Rautio oli Salkkareissa aloittaessaan seitsemäsluokkalainen, kun taas Lehtinen kävi kuudetta luokkaa.
Nuoret hyppäsivät Miki Kajanderin ja Susu Honkasen lasten Matias ja Laila Kajanderin rooleihin keskellä kummallista aikaa. Maailmassa oli meneillään koronapandemia, joka vaati kovia toimenpiteitä myös Suomessa.
– Vasta, kun maskirajoitukset poistuivat, näin ensimmäistä kertaa joidenkin sellaisten ihmisten kasvot, joita olin nähnyt töissä viikoittain, Ylä-Rautio muistelee MTV Uutisille.
– Se aika oli tosi erilaista ja stressaavaa, niin kyllä se ehkä näkyi täälläkin, että ainakin minä olin aluksi vähän varautuneempi. Muutenkin, kun tulin uuteen paikkaan, ensimmäiseen työpaikkaani, niin olin jännittynyt, mutta se (korona-aika) kyllä lisäsi sitä, Lehtinen komppaa.
Töissä oli nuorten mukaan alusta alkaen mukavaa, mutta nyt, kun koronarajoitukset ovat mennyttä elämää, on tunnelma töissä heidän mielestään rennompi.
Lue myös: Salkkareissa nähdään pian kaksi uutta näyttelijää – sekoittavat pakkaa Pihlajakadun uuden perheen teineinä
Sekä Ylä-Rautio että Lehtinen olivat todella nuoria hypätessään Salkkarit-rooleihinsa. Kaksion lähipiirit suhtautuivat heidän Salkkarit-rooleihinsa hämmästyneinä ja ylpeinä.
– Kaverini olivat tosi yllättyneitä, koska ei siitä saanut kertoa mitään etukäteen. Se tuli ihan puskista, kun Salkkareiden Instagramissa kerrottiin, että tässä on uusi näyttelijä. Mutta he suhtautuivat positiivisesti ja sanoivat, että tosi hieno juttu, että olen saanut tällaisen työn, Lehtinen sanoo.
– Kaikki sukulaiset, tutut ja kaverit olivat totta kai tosi yllättyneitä, mutta myös tosi ylpeitä, että olen seitsemäsluokkalaisena taaperona saavuttanut tällaisenkin jutun. Pelkkiä positiivisia reaktioita, Ylä-Rautio jatkaa.
Ylä-Rautio muistaa, että roolin kylkiäisenä tullut näkyvyys tuntui jo alussa hauskalta.
– Siitä ei ole tullut minulle suurempia haittoja. Joskus, jos olen julkisella paikalla, ja ihmiset vähän katsovat tai tulevat juttelemaan, niin ne ovat aina ihan kivoja sosiaalisia tilanteita, hän sanoo.
Lehtinen on kollegansa kanssa samoilla linjoilla. Hän sanoo saavansa positiivista palautetta esimerkiksi Instagramissa. Joskus hän on törmännyt itseään koskeviin negatiivisiin kommentteihin netissä, mutta henkilökohtaisesti hän ei ole saanut törkypalautetta.
Nyt Ylä-Rautio ja Lehtinen ovat likimain täysi-ikäisiä. Kaksikko on tietyllä tapaa kasvanut julkisuudessa, ja se on ollut heille pääosin positiivinen kokemus.
– En tiedä johtuuko se iästämme vai mistä, että ihmiset eivät ehkä niin paljoa tule juttelemaan tai tutustumaan, koska olemme sarjassa mukana. On se tietysti vaikuttanut siten, että kun on ollut juuri ja juuri yläasteikäisestä asti sarjassa, niin se on vienyt pienen osan arjesta. Se on ehkä se suurin juttu, kun on vakiintunut työelämään jo pienenä, Ylä-Rautio pohtii.
– Minulla se ei ole hirveästi vaikuttanut, koska minulla ei esimerkiksi ole julkista Instagram-tiliä, jonka takia ei ole myöskään tullut negatiivista kommentointia. Se on tietysti oma päätökseni, ja minulla se on toiminut ihan hyvin, Lehtinen sanoo.
Lue myös: Salkkarit-tähti Elmeri Ylä-Rautio repäisi uudella hiustyylillä
Sekä Ylä-Rautio että Lehtinen käyvät parhaillaan lukiota. Kaksikon mukaan koulun ja työn yhteensovittaminen ei ole tuntunut raskaalta, sillä työpäiviä on viikossa vain muutama, ja Salkkarit-tuotannossa otetaan aina huomioon nuorten lukujärjestykset ja esimerkiksi lukion koeviikot. Nuorille järjestetään Salkkareiden puolelta myös kyydit koulusta kuvauksiin.
– Aikataulutus toimii tosi hyvin ja harvoin täytyy olla pois koulusta. Ja täällä on niin kivaa, että ei se tunnu rankalta, Ylä-Rautio sanoo.
– Tänne tulee mielellään vain hengailemaan, vaikka kohtausten alkamiseen olisi kolme tuntia, Lehtinen säestää.
Ylä-Rautio sanoo, että myös hän on saattanut saapua työpaikalle kolme, jopa neljäkin tuntia ennen kuin kohtauksia aletaan kuvata.
– Tulen pukkariin lepäämään, lukemaan vuorosanoja ja juttelemaan ihmisten kanssa, koska täällä on aina hyvä meininki ja kaikilla on kivaa, hän sanoo.