Salkkarit-tähti Mia Ehrnrooth teki vierailuroolin Kauniit ja rohkeat -sarjassa! Näin hän päätyi mukaan
Salatut elämät -sarjasta tuttu Mia Ehrnrooth teki miniroolin Kaunareissa.
Salatut elämät -sarjaa tähdittävä näyttelijä Mia Ehrnrooth piipahti taannoin Yhdysvalloissa ja vieraili yhdessä Kauniit ja rohkeat -sarjan kohtauksessa.
Tie kuvauksiin aukesi, kun näyttelijä kävi keväällä Kaunarit-studiolla Los Angelesissa. Hän ei tuolloin esiintynyt itse sarjassa, vaan kävi haastattelemassa sen tähtiä Kimberlin Brownia, Tanner Novlania, Krista Allenia ja Matthew Atkinsonia.
Jo ensimmäisellä vierailulla leikiteltiin kuitenkin jo ajatuksella, josko Ehrnrooth tulisi pyörähtämään myös kameran edessä. Suomeen paluun jälkeen keskustelu jatkui, ja lopulta Salkkareiden ja Kaunareiden tuotantoyhtiöt sekä Ehrnrooth päättivät, että kohtausvierailu järjestetään.
– Nyt pääsin tekemään siellä vähän intensiivisemmän vierailun ja näkemään live-hengessä, miten kohtausta tehdään, hän hymyilee.
Ehrnrooth kertoo kokemuksen olleen hauska, ja hänestä oli mukavaa nähdä, miten kollegat toisella puolella maapalloa työskentelevät. Hän kehuu Kaunarit-tähtien ottaneen hänet lämpimästi vastaan.
– Siellä on semmoinen fiilis, kuin olisi aina ollut siellä. Missään vaiheessa ei jännittänyt eikä ollut ulkopuolinen olo
Näyttelijän mukaan hänellä oli kohtauksessa hyvin samanlaiset vaatteet kuin hänen Salkkarit-hahmollaan Cindyllä tavataan nähdä. Kuvaussetti, jossa hänen vierailunsa sisältämä kohtaus kuvattiin, oli myös hyvin pitkälti samanlainen kuin Salkkareissa on totuttu näkemään.
– Voin sen verran paljastaa, että sielläkin on paikallinen ravintola. Katsoin, että olenko Amandassa, vai missä oikein olen, hän nauraa viitaten Salkkareiden majataloon ja lisää, että pääsi kuitenkin tällä kertaa tekemään oman osuutensa tiskin toiselta puolelta asiakkaana.
Ehrnroothin kohtausvierailu oli tietyllä tavalla historiallinen. Hän on nimittäin tiedettävästi ensimmäinen suomalainen, joka on koskaan esiintynyt Kauniit ja rohkeat -sarjassa.
– Ainahan se on hauskaa olla edustamassa Suomea, ja tosi kiva päästä osallistumaan ensimmäisenä suomalaisena niinkin legendaariseen tuotantoon kuin Kauniit ja rohkeat, hän hymyilee.
Alla olevalta videolta näet koosteen Ehrnroothin ensimmäisestä vierailusta Kaunarit-studiolla:
Salatut elämät arkisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Jaksot katsottavissa viikkoa ennen C Moressa!
Uusimmat
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
Lataa lisää