Michael Buffer oli armeijassa palvellut heikkotasoinen autokauppias, jonka elämä muuttui onnenpotkun seurauksena. Vuosia myöhemmin hän alkoi luoda uraa kuuluttajana ja nousi yhdeksi nyrkkeilyn tunnetuimmista kasvoista koko maailmassa.
Jos missä päin maailmaa tahansa järjestetään vähänkin kovemman rahan nyrkkeilyottelu, jo vuosikymmeniä valinta kehäkuuluttajaksi on ollut itsestään selvä. Ainoa oikea vaihtoehto on edelleenkin Michael Buffer, 75 vuotta.
Mikään superottelu ei ole superottelu ilman Bufferia ja hänen legendaaristaan hehkutustaan.
Yleisön otteluihin sytyttävä iskulause "Let's get ready to rumble!" on nykyisin 400 miljoonan dollarin arvoinen tuotemerkki, joka on lihottanut Bufferin pankkitiliä yli sadalla miljoonilla dollarilla. Forbes arvioi vuonna 2017 Bufferin varallisuudeksi 164 miljoonaa dollaria.
Nykyään Kaliforniassa vaimonsa kanssa asustava ja yhä huippuotteluihin kuulutuksia tekevä Buffer valottaa uransa vaiheita urheilusivusto The Athleticin laajassa artikkelissa.
1960-luvulla parikymppinen Buffer suhtautui intohimoisesti kommunisminvastaiseen taisteluun ja värväytyi armeijaan lähteäkseen Vietnamin sotaan. Yhdysvaltojen itärannikolla asunut nuorukainen ei päässyt kuitenkaan Yhdysvaltojen sotilastukikohtaa Fort Knoxia lännemmäksi.
Nyrkkeily innosti Bufferia jo armeijassa. Kolmivuotisen palveluksensa aikana hän kuitenkin ymmärsi, ettei laji ei ollut häntä varten – ei ainakaan itse otteleminen.
– Siihen vaaditaan erityistä luonnetta, että pystyy ottamaan vastaan vartaloiskuja, Buffer sanoo The Athleticille.
– Vartaloiskut, ne olivat minulle kuin murhaa. Ja se harjoittelu. On todella oltava kunnossa. Jos haluaa olla hyvä, on pakko olla tuollaista lahjakkuutta. Saatoin ehkä villeimmissä unissani kuvitella, että olen mahtava nyrkkeilijä, mutta en usko, että minusta olisi ollut siihen, Buffer myöntää.
Buffer kirjautui pois palveluksesta vuonna 1968. Hän oli tuolloin jo aviossa ja kahden lapsen isä, mutta pariskunta erosi vuonna 1972.
Philadelphiassa asuneesta Bufferista tuli sinkkuisä, joka elätti perhettään "surkeana autokauppiaana". Hän arvioi työskennelleensä yhdeksässä eri autokaupassa vuosien 1968 ja 1976 välillä.
Sitten Bufferin elämä alkoi mullistua nopealla tahdilla.
"Tekaisin itselleni hieman parannellun ansioluettelon"
Kuin tyhjästä Buffer törmäsi henkilöön, jolla oli kontakteja mallimaailmaan. Vaikka useimmat agentuurit etsivät parikymppisiä lahjoja, jo kolmenkympin ylittänyt Buffer herätti kiinnostuksen.
– En ilmeisesti näyttänyt hullummalta, Buffer sanoo.
– Joku sanoi, miksi en menisi tapaamaan hänen agenttiaan ja kysyi, mitä kokoa olin. Seuraavana päivänä oli Guccin muotinäytöksessä ja sen jälkeen minulla ei enää koskaan ollut yhdeksästä viiteen -työtä.
Eräänä iltana vuonna 1982 yhä mallina työskennellyt Buffer katseli tv:stä nyrkkeilyottelua vanhimman poikansa kanssa. He kiinnittivät huomiota kehäkuuluttajaan, kun hän julisti huippujännittävän ottelun ratkaisemattomaksi.
Kuuluttaja latisti ottelun tunnelman arkisuudellaan. Bufferin poika totesi isälleen uskovan tämän pystyvän televisiossa nähtyä parempaan. Siitä idea sai alkunsa.
Nyt Bufferin oli vain päästävä näyttämään taitojaan ja hän alkoi tarjota itseään eri ottelujärjestäjille Atlantic Cityssä.
– Tekaisin itselleni hieman parannellun ansioluettelon, jossa kerrottiin, että minulla on kokemusta, ja sain jalkani oven väliin, Buffer on kertonut yhdysvaltalaismedia ABC Newsille.
Buffer kuvailee debyyttiään karmivaksi ja hermostuneeksi. Hän esitteli kahdeksan matsin ottelijaa noin tuhatpäiselle yleisölle Atlantic Cityssä.
– Mutta sain kuitenkin uuden mahdollisuuden ja siitä se vain lähti, television voimalla.
Bufferin kannalta onnekasta oli se, että nyrkkeilypromootio Top Rank Boxing tarvitsi uuden äänen kehäkuulutuksiinsa. Jonkun, joka onnistui pitämään esittelynsä lyhyenä ja ytimekkäänä CBS:n televisioaikataulujen sujuvoittamiseksi.
Näin iskulause keksittiin
Michaelin velipuoli Bruce Buffer on seurannut isoveljensä jalanjälkiä. Hän toimii nykyään muun muassa vapaaottelusarja UFC:n hovikuuluttajana.
Bufferin siloteltu tyyli, samettinen ääni, oikeanlainen draamantaju ja huolellinen työ nostivat hänet Top Rankin vakioääneksi ja poiki yhä kovemman luokan keikkoja ESPN:n lähetyksiä myöten.
Jokainen huippuluokan artisti tarvitsee kuitenkin hitin ennen nousua maailmanmaineeseen. Sellainen oli iskulause "Let's get ready to rumble!".
Bufferin tavaramerkissä on mukana aimo annos lainaa nyrkkeilijäsuuruus Muhammad Alilta ja tämän valmentajalta Bundini Brownilta, jonka kuuluisa lainaus leijailevasta perhosesta ja pistävästä mehiläisestä päättyi lauseeseen "rumble young man, rumble" (suom. rymistä, ottaa yhteen, rähistä).
– Sanonta oli jo valmiina ja ajattelin vain sanoa "let's get ready to rumble", Buffer muistelee.
Buffer heitti virkkeen aluksi esittelyissään kuin ohimennen, sivulauseessa, kunnes ystävä kehotti häntä vaikenemaan lauseen jälkeen. Se loisi paikalla olijoille käsityksen, että jotain suurta on alkamassa.
– Yleisö odottaa kuollakseen, että sanot sen. Se haluaa heittäytyä villiksi, ystävä neuvoi.
Siitä lähtien Buffer sanoi iskulauseensa aina dramaattisen tauon kanssa. Se toimi. Yleisö heittäytyi villiksi.
Iskulauseesta tuli lopulta niin tunnettu, että se alkoi vilahdella joka paikassa: uutislehtien otsikoissa, televisio-ohjelmissa ja mainoksissa.
Niinpä Buffer päätti rekisteröidä tavaramerkkinsä virallisesti omistukseensa 1990-luvun alussa. Sen jälkeen hän on myynyt lisensoinut sitä lukuisten eri tahojen käyttöön, kuten videopeleihin, elokuviin, tv-ohjelmiin, mainoksiin ja oheistuotteisiin.
Yksi lause – dramaattisella tauolla varustettuna – on tehnyt Bufferista rikkaan miehen.
Yleisön pauhu kiehtoo yhä
Bufferin ikimuistoisimpia otteluita on Oscar de la Hoyan ja Felix Trinidadin "Fight of the Millenium" vuonna 1999.
Nykyisin Bufferin työ ja otteluiltoihin valmistautuminen on hyvin yksinkertaista. Hän saapuu paikalle kuuluttamaan ainoastaan pääottelun, yleensä noin tuntia tai puolitoista ennen show’n alkua.
Muun muassa Mike Tysonin, Evander Holyfieldin, Lennox Lewisin niin kuin Floyd Mayweatherin ja Manny Pacquaion kanssa kehään astunut Buffer imee yhä itseensä sitä sähköä, jota on ilmassa suurten otteluiden hetkillä.
– Yksi kiehtovimmista asioista urheilussa on yleisön pauhu. Minun ei tarvitse edes olla kuuluttamassa siitä nauttiakseni. Jos satun katsomaan esimerkiksi amerikkalaisen jalkapallon ottelua, ja siinä on räjähtävä tapahtumasarja niin kuin 60 jaardin touchdown, katson sen vielä uudestaan vain yleisön pauhun vuoksi, Buffer kertoo The Athleticille.
– Rakastan sitä. Odotan innolla, että se palaa takaisin.