Nuoren brittinaisen kuolema on vain yksi monista kuolemista, jonka aiheuttajana on ollut viranomainen, uutisoi CNN.
Sarah Everardin kuolema on ollut viime kuukausina tasaisin väliajoin uutisotsikoissa.
Vastikään siksi, että 33-vuotiaan naisen siepannut, raiskannut ja murhannut poliisi, 48-vuotias konstaapeli Wayne Couzens, tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta armahdukseen.
Nuoren naisen kohtalo järkytti koko Britten saarta. Surijoiden ja tapauksen tiimoilta mieltään osottaneiden mukaan tragedia olisi voinut osua kenen tahansa kohdalle, kertoo CNN.
Eikä Everard valitettavasti ole ensimmäinen, joka on saanut saarivaltiossa surmansa poliisin käsissä. Pelkona on, ettei hän ole myöskään viimeinen.
Femicide Censusin keräämän datan mukaan 13 viime vuoden aikana virassa olevat tai eläkkeelle jääneet poliisit ovat tappaneet ainakin 16 naista Isossa-Britanniassa.
Lue lisää: Poliisi kidnappasi ja murhasi 33-vuotiaan Sarahin Lontoossa – tuomittiin elinkautiseen, ei mahdollisuutta armahdukseen
Viranomaiset julkaisivat hyytävän videon Sarah Everardista – ohiajanut auto tallensi hetken, kun elinkautiseen tuomittu poliisi oli pysäyttänyt ”kohteensa”
Suuri kohu Britanniassa: Poliisille syyte naisen sieppauksesta ja murhasta – "Tapetut naiset ovat yleisiä"
Vuoden 2019 Bureau of Investigative Journalism -tutkimuksen mukaan poliiseja vastaan nostettiin liki 700 perheväkivaltaan liittyvää syytettä vuosien 2015–2017 aikana.
Samaisessa tutkimuksessa todetaan, että poliiseja kohdellaan tuomioistuimessa perheväkivaltaa koskevien syytteiden osalta eri tavalla kuin tavallisen kansalaisen.
Tutkimuksen mukaan vain 3,9 prosenttia kaikista syytteistä päätyvät tuomioon Walesin ja Englannin poliisiin liittyvissä perheväkivaltatapauksissa. Vastaava luku koko väestössä on 6,9 prosenttia.
Lue myös: Useita poliiseja loukkaantui, kun mielenosoittajat vastustivat poliisin valtaoikeuksien lisäämistä Britanniassa
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
"Poikien pukuhuone -kulttuuri"
Asianajaja ja The Centre for Women Justice -hyväntekeväisyysjärjestön (CWJ) johtaja Harriet Wistrich kommentoi CNN:lle, että brittiläisten poliisien keskuudessa vallitsee eräänlainen "poikien pukuhuone -kulttuuri".
Tällä hän tarkoittaa sitä, että poliisit ovat uskollisia toisilleen, jolloin esimerkiksi väärinkäytöksistä ei kerrota eteenpäin, eikä niitä siten tutkitakaan.
CNN kertoo esimerkkinä vuonna 2020 tapahtuneen tapauksen, jolloin sisarukset Nicole Smallman ja Bibaa Henry murhattiin raa'asti Lontoossa.
Kaksi Suur-Lontoon poliisitoimen poliisia ottivat selfieitä ruumiiden vieressä ja jakoivat kuvat viestintäpalvelu WhatsAppissa. Kuusi muuta jättivät ilmoittamatta asiasta eteenpäin.
Oikeusjärjestelmään vaaditaan perusteellisia ja kiireisiä muutoksia
Wistrichin mukaan naiset eivät uskallakaan kertoa poliisille viranomaisen väärinkäytöksistä edellä mainitusta syystä.
Britanniassa hyväksyttiin keväällä perheväkivaltalaki, minkä jälkeen naiset ovat enenevissä määrin tehneet ilmoituksia poliisin tekemästä perheväkivallasta.
Aktivistien mukaan Isossa-Britanniassa rikosoikeusjärjestelmää tulisi uudistaa perusteellisesti ja kiireellisesti, sillä perheväkivalta voi tapahtua suljettujen ovien takana vuosien ajan ja lopulta päätyä kuolemaan.
Lue myös Kommentti: Nyt on aika kitkeä naisviha yhteiskunnasta – ja on sinun velvollisuutesi tehdä jotain
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.