Vuoden 2012 parhaiten pukeutuvaksi mieheksi valittu Sauli Koskinen paljasti AVAlle miten hänen rockhenkinen tyylinsä syntyy ja kuka tumma, komea miesnäyttelijä on hänen tyyli-ikoninsa.
Vuoden 2012 parhaiten pukeutuvaksi mieheksi äänestetty, Adam Lambertin käsikynkässä viihtyvä karismaattinen Sauli Koskinen, 27, saapui Elle Style Awards -muotigaalaan tummanpuhuvana komistuksena.
– Voitto tuntuu aivan mahtavalta. On mieletön kunnia voittaa tällainen titteli, Sauli Koskinen kiittelee.
Vuoden 2007 Big Brotherista tutun miehen asustemakua niin kenkien kuin korujenkin saralla kehuttiin vuolaasti. Muotigaalaan mies saapui yllään Unconditionalin mittatilauksena tehty puvuntakki, jalassaan Los Angelesista ostetut hopeiset pillifarkut, pääkallokoru kaulassaan roikkuen.
Koskinen kertoo tyylinsä syntyvän pitkälti intuitiolla.
– Omaa tyyliä on vaikea kuvailla, koska vain menen ja ostan, puen ja olen. Kyllä myös harkitsen mitä päälleni laitan, mutta teen sitä omaksi iloksi.
– Teen kyllä joskus heräteostoksiakin, mutta olen jättänyt ne onneksi vähän vähemmälle. Joskus myös tuunailen jotain itse. Esimerkiksi tänään pitämiini kenkiin kiinnitin piikkejä, Koskinen virnistää.
Tyyli-ikoneita kaduilta ja elokuvakankailta
Rock-tyylille tätä nykyä varsin uskollinen Sauli Koskinen kertoo tyyli-ikoneittensa olevan tavallisia kaduntallaajia sekä eräs elokuvakankaalla seikkaileva tumma komistus, joka myös suosii näyttäviä asusteita ja koruja piraatin elkein.
– Katson kaduilla kulkevia ihmisiä ja otan siitä vaikutteita tyyliini. Rennossa ja hauskassa tyylissä diggaan todella paljon Johnny Deppistä. Hän on aina karismaattinen ja hyvännäköinen! Koskinen kehuu.
Los Angelesiin poikaystävänsä Adam Lambertin perässä muuttanut Koskinen kehuu myös suomalaisten tyylitajua.
– Mielestäni suomalaiset ovat tyylikkäitä. Totta kai Suomessa näkee erilaisia tyylejä verrattuna Losiin juuri syksy- ja talviaikaan, Koskinen pohtii.
Laulaja Adam Lambert paljasti AVAn haastattelussa kesäkuussa 2012, että rakkaus Sauli Koskiseen inspiroi häntä Trespassing-albumin teossa. Miltä tuntuu olla inspiraationa?
– Totta kai inspiraationa oleminen tuntuu hyvältä, ei se pahaltakaan tunnu. Kenestäpä tuntuisi? Koskinen hymyilee.
Mies kertookin olevansa onnellinen.
– Olen onnellinen – tästä kun voitin! Hähähä! vuoden parhaiten pukeutuva mies vitsailee.
Lue myös:
Tähän Adam Lambert ihastui Saulissa – rakkaus uuden levyn inspiraationa
Adam Lambert antaa tyylivinkkinsä suomalaismiehille: Ottakaa riskejä!
MTV3 Viihde: Sauli Koskinen Adam Lambertista: Olen onnellinen
MTV3 Viihde: Sauli Koskinen: Olen tottunut paparazzeihin
Vuoden 2012 paras:
Tulokas: Satu Maaranen
Muotikuvaaja: Johnny Kangasniemi
Meikkitaiteilija: Karoliina Kangas
Hiustaiteilija: Nina Björkman
Muodin sanansaattaja: Jukka Rintala
Stailaaja: Henna Koskinen
Eettinen muotiteko: Vaatelainaamo
Asustesuunnittelija: Minna Parikka
Malli: Johanna Grönholm
Muotilegenda: Kaarina Kivilahti
Blogi: 5 Inch and up
Miespukeutuja: Sauli Koskinen
Naispukeutuja: Sara La Fountain
Mallisto: Camilla Norrback
AVA/Katri Koskinen
Kuvat: AVA