SDP: EU tarvitsee puolustuskomissaarin, Suomen pitää tavoitella tehtävää

EU AOP
SDP ehdottaa, että Euroopan komissioon perustettaisiin puolustuskomissaarin tehtävä ja tehtävää tavoiteltaisiin Suomelle. Asia ilmenee puolueen tänään julkistamasta eurovaaliohjelmasta. Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 03.05.2024 13:53

MTV UUTISET – STT

SDP ehdottaa, että Euroopan komissioon perustettaisiin puolustuskomissaarin tehtävä ja tehtävää tavoiteltaisiin Suomelle. Asia ilmenee puolueen tänään julkistamasta eurovaaliohjelmasta.

Lisäksi SDP ehdottaa, että puolustuspolitiikan asemaa vahvistettaisiin EU:ssa perustamalla puolustusasioiden ministerineuvosto ja puolustusasioiden valiokunta Euroopan parlamenttiin.

Ajatus ei uusi

Ajatus puolustuskomissaarista ei ole uusi. 

Muun muassa EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on puhunut puolustuskomissaarin tehtävän perustamisen puolesta.

Hänen hahmotelmissaan puolustuskomissaari johtaisi Euroopan uudelleen aseistamiseen tähtääviä pyrkimyksiä ja keskittyisi puolustusteollisuuden perustan vahvistamiseen.

Henna Virkkunen puhunut aiemmin

Myös suomalaispoliitikot ovat aiemmin puhuneet puolustuskomissaarin tehtävän perustamisesta EU:hun.

Esimerkiksi kokoomuksen ehdokas, jatkokautta tavoitteleva meppi Henna Virkkunen kertoi STT:lle maaliskuun lopussa pitävänsä varsin selvänä, että puolustuskomissaari nimitetään seuraavalla vaalikaudella.

STT:n tuolloisten tietojen mukaan puolustuskomissaarin salkku ei kuitenkaan olisi Suomen ykkösvaihtoehto komissaarien salkkujaossa.

Europarlamenttivaalit pidetään 6.–9. kesäkuuta. Suomessa varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 9. kesäkuuta.

Lue myös: Häkkänen: Puolustuskomissaarin salkku tullaan varmasti perustamaan – pitäisikö Suomen tavoitella saada salkun?

SDP:n Lindtman haluaa puolustuskomissaarin salkun Suomeen – näin EU:n puolustusta pitäisi vahvistaa

Von der Leyen puolusti jälleen uuden puolustuskomissaarin tehtävän perustamista

Ursula Von der Leyen haluaa EU:lle puolustuskomissaarin, mikäli jatkaa komission johdossa

Tuoreimmat aiheesta

EU