SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo, että SDP antaa tuen sille, että hallitus tekee poliittisen linjauksen al-Holin leiriläisistä.
Lindtmanin mukaan linjaus pitää tehdä mahdollisimman pian, mutta kuitenkin ennen ensi tiistain välikysymyksen käsittelyä.
Lindtman ei suoraan ottanut kantaa siihen, millainen poliittinen linjaus SDP:n mukaan pitäisi olla. Hän sanoi, että poliittisen linjauksen voivat tehdä vain ne tahot, joilla on käytettävissä kaikki mahdollinen tieto eli myös tieto, joka ei ole julkista.
– On tärkeää, että lasten oikeudet ja etu eivät jää poliittisen kiihkoilun jalkoihin. Lasten edun lisäksi tässä täytyy sovittaa yhteen muitakin näkökulmia. On tärkeää, että turvallisuusnäkökohdat, kansalaissopimukset, oikeusvaltioperiaate huomioidaan, Lindtman sanoi.
Lindtmanin mukaan SDP:n ryhmä oli asiassa yhtenäinen.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kävi tänään kaikissa hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä vastaamassa kysymyksiin al-Holin leiriläisistä.
Al-holista keskustellaan myös eduskunnan kyselytunnilla.
Lue myös: Pekka Haavisto laitetaan koville al-Hol-asiassa: Niukkasanainen ministeri antaa selvityksensä myös SDP:n edukuntaryhmälle
Keskusta luottaa siihen, että hallitus löytää tavan auttaa lapsia
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoi, että myös keskustan linja on yhtenäinen. Hänen mukaansa se on linja, joka on kerrottu aikaisemmin.
Kulmuni sanoi ennen eduskuntaryhmän kokousta, että keskustan mielestä täytyy etsiä oikeusperustaa sille, että tarvittaessa al-Holin leirillä olevat äidit ja lapset voidaan erottaa toisistaan.
Hänen mukaansa hallituksen linja selviää tiistaina, kun hallitus vastaa opposition välikysymykseen.
Lue myös: Oppositio hiillostaa hallitusta al-Holista – seuraa eduskunnan kyselytuntia suorana tästä!
Kulmuni lisäksi sanoi, että hallituksessa valmistelusta vastaa ulkoministeri Haavisto.
– Me olemme hallituspuolueena mukana siinä yhteisessä työssä, Kulmuni sanoi.
Myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoi olevansa sitä mieltä, että lapsia pitää auttaa aina, sillä lapset ovat viattomia eikä ole heidän vikansa, jos heidän vanhempansa tai läheisensä ovat sekaantuneet rikolliseen toimintaan.
– Toivomme keskustassa, että löytyy tapa auttaa näitä suomalaisia lapsia.
Jos lapsia ei voida tuoda ilman äitejään, miten keskusta tähän suhtautuu?
– Me luotamme siihen, että valtioneuvostossa ja Suomen viranomaiset löytävät tavan auttaa suomalaisia. Lapset ovat viattomia ja lapsia pitää auttaa. Se on meidän ykkösjuttu, ja siihen etsimme keinoja, Kurvinen sanoi.
STT:n tietojen mukaan Haavisto on lisäksi lähettänyt ainakin keskustan eduskuntaryhmälle sähköpostin, jossa sekavaa al-Hol-tilannetta avataan.
Lasten ja äitien erottaminen hankalaa
Lasten ja äitien erottaminen on juridisesti hankalaa. Kurdiviranomaiset ovat sanoneet, että ainoastaan, jos äidit vapaaehtoisesti luovuttavat lapsensa, voidaan heidät tuoda Suomeen.
Lisäksi muun muassa valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen sanoi eilen A-studiossa, ettei Suomen oikeus taivu lasten ja äitien erottamiseen pakolla. Taustalla on se, että leiriolosuhteissa ja ulkomailla ei millään pystytä tekemään arviota, jonka perusteella heidät voitaisiin erottaa, vaan päätös pitää tehdä Suomessa normaalin lastensuojeluprosessin mukaisesti.
Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo sanoi, että hallituksen yhteinen linja al-Holin leiriläisistä selviää hallituksen vastauksessa opposition välikysymykseen.
Käykö vihreille, että tuodaan vain lapsia, ei äitejä?
– Kuten sanoin, lasten oikeuksien sopimus on aivan keskeinen Suomea velvoittava sopimus. Sen eteen virkahenkilöt ovat tehneet valmistelevaa työtä ja miettineet keinoja, kuinka lapsia voidaan auttaa. Ja nyt täytyy miettiä, miten yhteensovitetaan näitä, Ohisalo sanoi.
Haaviston mukaan asiat selviävät tarkemmin välikysymyskeskustelussa
Haavisto on tänään kommentoinut al-Holin leiriläisten tilannetta medialle hyvin niukkasanaisesti.
Keskustan eduskuntaryhmän vierailun jälkeen Haavisto sanoi vain, että keskustelu oli erittäin hyvä. Hän lisäksi kiitti eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Kurvista mahdollisuudesta briiffata ryhmää ja valmistautua seuraaviin askeliin. Haaviston mukaan asiat tulevat tarkemmin esiin välikysymyskeskustelun yhteydessä.
Kurvinen sanoi, että Haavistolle esitettiin toistakymmentä kysymystä, joihin ulkoministeri vastasi.