"Se ei kyllä kertakaikkiaan sovi": Vieremältä uhkaa lähteä terveyskeskus – katso, kuinka 50 kilometrin protestikävely uudelle lähimmälle terveysasemalle sujui
Vieremällä Pohjois-Savossa starttasi tiistaiaamuna kävelytempaus, jolla halutaan herätellä asiallista keskustelua muun muassa terveyskeskusten lakkauttamissuunnitelmista.
Vieremän kunnanjohtaja Mika Suomalainen kutsui yhteiselle kävelylle Pohjois-Savon hyvinvointialueen päättäjät ja valmistelijat sekä seutukunnan asukkaat.
Kävely alkoi Vieremän Nissilän kylätalolta aamuyhdeksältä ja tarkoitus olisi kävellä noin viidenkymmenen kilometrin päähän uuteen suunniteltuun lähipalvelupisteeseen Iisalmeen.
Perillä Iisalmessa kävelijät ovat suunnitelleet olevansa noin iltayhdeksän aikoihin. Taukoja suunniteltiin pidettäväksi kaksi: ensin kyläkaupalla ja sitten ravintola Liiterissä.
Kävelylenkiltä tavoitettu Suomalainen arvioi MTV Uutisille puhelimitse, että kävelemässä on noin kuutisenkymmentä ihmistä.
Suomalaisen mukaan kävelijöiden joukossa tunnelma on ollut hyvä, ja ihmiset ovat olleet iloisia vakavasta asiasta huolimatta.
Pohjois-Savon hyvinvointialue on suunnitellut lakkauttavansa Vieremän terveyskeskuksen ja siirtävänsä palvelut Iisalmeen "lähipalvelupisteeseen".
– Se ei kyllä kertakaikkiaan sovi. Meillä on kuitenkin niin pitkät etäisyydet lähteä Iisalmeen, Suomalainen sanoo.
– Täällä on kuitenkin tuhat teollista työpaikkaa, niin se on elinkeinoelämälle aika iso kolaus jos peruspalvelut häviävät, hän lisää.
"Arvostusta ihmisen elämälle"
Suomalainen sanoo, että kävelyllä halutaan konkretisoida se, että millaisia etäisyyksiä maakunnissa on.
– Nissilän kylältä kun kävellään tuonne Iisalmeen, niin tulee 53 kilometriä matkaa, eikä olla lähdetty edes kunnan pohjoisrajalta liikkeelle.
Kävelytempauksella Suomalainen toivoo ihmiselämälle arvostusta ja tasapuolisuutta palveluiden järjestämiseen hyvinvointialueilla.
– Se mitä täällä nimenomaan haetaan, on arvostus ihmisen elämälle koko Suomessa, että ihmisen elämä ja arki on ihan yhtä arvokasta täällä kuin kasvukeskuksissa.
– Haluaisin, että jokainen otetaan tasapuolisesti huomioon ja kyllähän sotepalvelut pitäisi Suomessa järjestää yhdenvertaisesti.
MIllaisia keskusteluja kävelyn aikana on käyty? Katso jutun alussa olevalta videolta koko Suomalaisen haastattelu.
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää