SE-nainen Krista Tervo sai omituisen pyynnön – joutui kaivamaan reppuaan

Moukarinheiton Suomen ennätyksen heittänyt Krista Tervo kertoo, mikä heitossa on tärkeintä 2:34
Krista Tervo oli yhtä hymyä Suomen ennätyksensä jälkeen haastattelussa.

Krista Tervo jysäytti Lahden Motonet GP:ssä moukarinheiton uuden Suomen ennätyksen tuloksella 74,63. SE-lukemat syntyivät uudenkarheilla heittokengillä.

Krista Tervo joutui Lahden moukarikisan jälkeen pieneen pyöritykseen, kun kaikki halusivat moukarinheiton tuoreesta SE-naisesta omansa. Mediakommenttien jälkeen hän sai erikoisen pyynnön, kun kisajärjestäjät halusivat kuvata hänen heittokenkänsä.

– Haluatteko molemmat? Tervo huikkaa hymy kasvoillaan kuvaajille.

Omaa vanhaa SE-tulostaan reilulla parillakymmenellä sentillä parantanut Tervo kertoo, että Niken mustat heittokengät ovat melko uudet.

– Näissä on tällaiset siniset nauhat, Suomen värit, Tervo kommentoi.

Tervo on silminnähden iloinen ja hieman helpottunut uudesta Suomen ennätyksestään, sillä viime kaudella oli vaikeaa.

Jotenkin viime kauden jälkeen oli sellainen olo että on aika pohjamudissa. Oli sellainen olo, että uskonko itse omaan urheilu-uraani. Tänä talvena se itseluottamus on rakennettu uudestaan ja kausi on lähtrenyt ihan uudella tavalla käyntiin, Tervo iloitsee.

Miten se itseluottamus on sitten saatu rakennettua vaikean viime kauden jälkeen?

– Ainakin se on tärkeintä, että sanoo, että tämä on vain urheilua. Tämä ei ole koko elämä. Mulla on hieno elämä kaiken kaikkiaan. Isona musta tulee fysioterapeutti. Vähän otti uutta näkökulmaa elämään kanssa. Moukarinheitto on ihan kivaa välillä, että kyllä tästä voi vielä nauttia, Tervo naurahtaa.

Viime kaudella Tervo kärsi pahasti tekniikkaongelmista, ja paineita kasautui. Heitto oli välillä todella sekaisin.

Itse on itselleen kaikista ankarin. Ylpeä, miten (ongelmista) selvittiin valmentajan kanssa siitä. Laitettiin kilpailukausi kylmän viileästi kesken ja uusi treenijakso siihen, mistä lähdettiin rakentamaan. Se oli riskimuuvi, koska MM-kisat oli tulossa. Mutta sen avulla saatiin ainakin semmoinen perustulos MM-kisoihin, Tervo muistelee viime kesää.

Edessä on tänä kesänä kahdet arvokilpailut, sillä Tervo lunasti päivän heitollaan myös lipun Pariisin olympialaisiin. Rooman EM-kisalippu oli jo takataskussa.

– Totta kai mitali on mielessä. Mutta ensin pitää päästä finaaliin. Ensin perusheitto karsinnassa, sillä finaaliin ja finaalissa on sitten kaikki tiet auki, Tervo suunnittelee.

Lue myös:

    Uusimmat