Sebastian Tynkkynen kertoi venäläisten vaikuttamisyrityksistä SK:lle jo vuosia sitten – "Poikkeuksellisen aggressiivisella tavalla on lähestytty"

Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen (ps) on kertonut Venäjän vakoiluyrityksistä ja vierailustaan Tverin leirillä Suomen Kuvalehdelle jo vuosia sitten.

Perussuomalaisten tuore europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoi tällä viikolla viestipalvelu X:ssä tehneensä nuorisopoliitikkoaikoinaan yhteistyötä Suojelupoliisin kanssa ja vierailleensa venäläisellä leirillä.

Hänen mukaansa Supo oli pyytänyt häntä toimimaan peitetehtävässä Venäjällä sijaitsevassa Tverissä vuonna 2016.

Tynkkynen nosti asian esiin vasemmistoliiton europarlamentaarikon Jussi Saramon syytettyä häntä asiasta. Poliitikot ovat viime aikoina soimanneet toisiaan Venäjä-mielisyydestä yleisemminkin.

– Mitä (…) tulee Venäjällä Tverissä järjestettyyn arktiseen leiriin, niin kyllä, olin mukana. Kerron nyt tästä vähän laajemmin, koska on irvokasta, miten tätä käytetään korttina minua vastaan sen valossa, mitä oikeasti tapahtui, Tynkkynen sanoi X:ssä.

Hän kertoi myös suostuneensa samoihin aikoihin yhteistyöhön Supon kanssa.

Supo ei kommentoinut

Tynkkynen väittää tavanneensa Supon edustajaa, jolle hän on päivittänyt tietoa hänen Tverin matkastaan vastanneesta ihmisestä. Tämä oli mediatietojen mukaan venäläinen suurlähetystön työntekijä.

– Suostuin siihen, että yritän ansaita hänen luottamuksensa ja tutustua hänen kanssaan, Tynkkynen jatkaa.

– Kävin syömässä hänen kanssaan ja tapasimme Supon edustajan kanssa, jolle välitin keskustelut sekä tiedot.

Suojelupoliisi kieltäytyi kommentoimasta asiaa MTV Uutisille.

"Komeat olivat jääveistokset"

Sebastian Tynkkynen kertoi Venäjän vaikutusyrityksistä alun perin jo vuosia sitten Suomen Kuvalehden haastattelussa.

– Omasta puolestani voin vahvistaa, että poikkeuksellisen aggressiivisella tavalla on lähestytty, hän sanoi lehdelle maaliskuussa 2017.

Tynkkynen ei halunnut kertoa, miten Supo häntä kontaktoi, mutta hän ylisti turvallisuuspoliisin toimintaa.

Tynkkynen kertoi lehdelle myös olleensa Venäjän arktisella leirillä ”pari vuotta” aiemmin. Leirillä oli osanottajia myös muista maista.

Leirin tarkoitus oli saada kansainväliset vieraat myötämielisiksi Venäjän laajoille hankkeille ja suunnitelmille arktisen alueen luonnonvarojen hyödyntämiseksi.

– Yritys oli todella kova – ja komeat olivat jääveistokset, Tynkkynen kuvaili SK:lle.

Tynkkysen mukaan venäläisten isäntien vaikutusyritykset jäivät tökeröiksi ja vaikutus oli päinvastainen kuin isännät toivoivat.

Lue myös:

    Uusimmat