Saksan jalkapallomaajoukkueen kantaviin voimiin lukeutuva Joshua Kimmich oli entisen huippuseiväshyppääjä Tim Lobingerin hyvä ystävä. Kimmich todisti maailmanmestarin viimeisiä hetkiä kuolinvuoteella.
EM-kotikisoja parhaillaan Saksan maajoukkueessa pelaava Bayern München -tähti Kimmich tutustui Lobingeriin edustaessaan RB Leipzigia (2013–15). Fysiikkavalmentajana toiminut Lobinger jatkoi myöhemmin yhteistyötä Kimmichin kanssa yksityisesti Münchenissä ja kaksikon ystävyys tiivistyi.
Sekä keskikentällä että puolustuksessa pelannut ja Saksan maajoukkuetta useissa arvokisoissa vuodesta 2016 lähtien edustanut Kimmich puhui Lobingerista saksalaisen ZDF:n dokumentissa, jota Bild on siteerannut.
– Kun tapasin Timin 18-vuotiaana, en voinut kuvitella, että minusta tulisi ystävä miehen kanssa, joka oli melkein yhtä vanha kuin isäni, Kimmich kertoi.
Näin kuitenkin kävi, vaikka Lobinger oli reilut 22,5 vuotta Kimmichiä vanhempi.
"Uskon, että jälkikäteen hän tekisi muutaman asian toisin"
Seiväshyppyurallaan hallissa maailmanmestaruuden ja kaksi Euroopan mestaruutta voittanutta ja ulkoradoilla kaksi EM-hopeaa sekä yhden EM-pronssin saavuttanutta Lobingeria "aina ylöspäin katsonut" Kimmich arvosti maanmiehensä asennetta urheilua kohtaan: Lobinger piti tarkasti harjoituspäiväkirjaa, mukautti tekemistä ja kehitteli uusia harjoitteita.
– Se oli vaikuttavaa ja teki tästä ystävyydestä erityisen.
Kimmich kuvaili Lobingerin olleen hänelle valtava roolimalli urheilijana ja ihmisenä.
– Hän osoitti minulle, kuinka tärkeää on nauttia hetkestä, elää hetkessä. Hän oli myös uransa aikana erittäin kunnianhimoinen: ei lomailua, ei vapaapäiviä, ei nautintoa. Uskon, että jälkikäteen hän tekisi muutaman asian toisin. Siksi minun on nykyään helpompi sanoa, että nyt pidetään vapaapäivä ja ollaan tekemättä mitään.
"Lääkäri sanoi hyvin selvästi"
Lobingerilla diagnosoitiin leukemia vuonna 2017. Hoidot tepsivät ja hän näytti jo selättäneen syövän, mutta se sittemmin uusiutui. Entinen seiväshyppääjä kuoli leukemiaan 50-vuotiaana helmikuussa 2023.
– En koskaan ajatellut, että syöpä, joka on vaarallinen kaikille, voisi olla vaarallinen Timille, Kimmich myönsi.
Futistähti sanoi, että kun hän meni sairaalaan, "maailma oli jo romahtanut". Hän kuvaili viimeisiä hetkiään Lobingerin lähellä riipaisevalla tavalla.
– Seisoimme sängyn vieressä. Tim ei enää reagoinut. Puhuimme sitten lääkärin kanssa. Lääkäri sanoi meille hyvin selvästi, että Tim ei selviäisi.
Koneiden sammuttamista suositeltiin, koska mitään ei ollut tehtävissä.
– Muutamaa tuntia myöhemmin he halusivat tehdä niin, mutta sitten Tim ikään kuin päätti, että se oli ohi.
Kimmich pidätteli tämän sanoessaan kyyneliä.
29-vuotias jalkapalloilija kaipaa Lobingeria suuresti ja olisi halunnut kokea tämän kanssa vielä paljon.
– Uskon, että hän katsoo alas hymyillen.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
15:10
Meidän remppa -ohjelman pariskunnan yllätti vanhassa talossa erityisesti hiirenkakka – lähtivät remontoimaan olosuhteiden pakosta
-
15:05
EK13: Kalle Rovanperä kiinni voitossa, Toyotalla hurja aloitus päätöspäivään – MTV seuraa
-
14:54
Alisa Vainio paransi loistovauhdilla ennätystään Berliinissä
-
14:45
Malakai löysi Airbnb-kodista astetta vaarallisemman tunkeilijan
-
13:58
Pelottava tilanne Nurmijärvellä – Valtatie 3 poikki tunnin
-
13:55
Toimittaja Kirpi Uimonen muistaa elävästi Anthony Hopkinsin käyttäytymisen muutoksen – työskentelee maailmantähtien kanssa Hollywoodissa
-
13:42
Vihreät linjasi moniavioisuuden tunnustamisesta puoluekokouksessaan
-
13:34
Chilen kammokeli heitti huiman haasteen MM-rallitähdille – Kalle Rovanperältä poikkeuksellinen arvio
-
13:12
Ilves mestaruustaisteluun jättivoitolla – kokenut maalitykki näki jo ennalta tapahtumien kulun: "Nilkka suorana takanurkkaan"
-
12:48
Kommentti: Patrik Laineen loukkaantuminen ei ollut vain huonoa onnea
-
12:40
Suomalaistutkija Beirutista: Johtajan kuolema ei heikennä Hizbollahia merkittävästi – tämä mies voi olla seuraaja
-
12:40
Aksa Korttila ei nauti huomiosta, paitsi näytellessä: "Jollain lailla se on turvallisempaa"
-
12:15
Tästä asiasta kumppanin kanssa on pakko puhua: "Valtava vaikutus parisuhteen menestykseen"
-
12:13
Israelin surmaaman Hizbollah-johtajan seuraajaksi veikattu ainakin kahta nimeä – MTV seuraa
-
12:08
Alle 30-vuotias mies kuoli tulipalossa Turussa – saattoi sytyttää palon itse
-
12:04
Matkustaja kuoli Tampereen rajussa ulosajossa – kaikki osalliset alle 20-vuotiaita
-
12:02
Varo tätä maanantain aamuliikenteessä! "Voi olla petollista"
-
11:37
Näihin Kalle Rovanperän sanoihin tiivistyy Toyotan tuska – tällaista tekstiä ei ole aiemmin nähty
-
11:35
Onerva, 86, on katsonut lähes jokaisen TTK-jakson – ja omistautunut ohjelmalle tavalla, jota ei jokainen fani tee: "Tämä on elämäni"
-
11:31
Ruovesi juhlii lottovoittoa – kauppias lupaa kakkukahvit kaikille asiakkaille
-
Lataa lisää