Komediavideoita nettiin Broljekset-nimellä lataavat Miro ja Marius Laiho ovat saaneet vaatimuksia Teemu Selänteen asianhoitajilta uusimpaan tuotokseensa liittyen.
Kaksikon tuoreimmassa parodiavideossa jääkiekkolegenda Selänne näyttäytyy yksinäisenä ressukkana, jonka vaimo ja lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Tiistaina verkkoon ladattua videota on katsottu YouTube-palvelussa reilut 30 000 kertaa.
– Selänteen manageri (Ari Lehto) soitti muutama tunti julkaisun jälkeen, että yhteistyökumppanit olivat lähettäneet vihaisia viestejä hänelle, ja että jos emme poista videota, niin asia menee oikeushommiksia. Me konsultoimme lakimiesystäväämme ja kysyimme onko tässä mitään laitonta. Hän mielestään ei ainakaan tässä vaiheessa, Miro Laiho kommentoi MTV Sportille torstai-iltana.
Laihot olivat vastanneet Selänteen managerille, että video on tehty hyvässä hengessä ja lisäsivät myös videon yhteyteen tekstin, joka korostaa sitä, että kyseessä on parodia.
– Keskiviikkoaamuna meidän sähköpostiimme oli ilmestynyt heidän lakimieheltään viesti, jossa sanottiin, että olemme loukanneet Selännettä ja hänen perheensä kunniaa. Se (vaatimuksen) kulma oli tavallaan hieman vaihtunut, Miro Laiho kertaa tapauksen vaiheita.
– Meille on tässä vaiheessa hieman mysteeri onko Teemu ja perhe siinä välissä oikeasti loukkaantunut vai onko tämä vain joku strategia taustajoukoilta hieman kiristää ja uhkailla. Teemu ei ole vielä tullut asiassa ulos ja sanonut omaa kommenttiaan. Jos Selänne ja hänen perheensä on tästä loukkaantunut, niin olemme siitä pahoillamme.
"Emme ole ylittäneet mitään rajoja"
Selänteen lakimiehen vaatimuksen mukaan Laihoilla on perjantaihin klo 14 asti aikaa ilmoittaa seuraavasta liikkeestään. Jos videota ei poisteta, asia viedään eteenpäin.
– Jos Teemun perhe on tästä oikeasti loukkaantunut, niin se paha juttu. Musta huumori ei tietysti uppoa kaikille. Silloin harkitsemme vakavasti videon poistamista, mutta jos kyseessä on vain lakitekninen uhkailu, johon asianosaiset eivät oikeasti liity, niin siinä mielessä tässä on kyse siitä, mitä on sananvapaus, satiiri ja komedia. Mielestämme emme ole ylittäneet mitään rajoja, Laiho perustelee.
Selänteen valikoituminen parodiavideon päätähdeksi oli Laihon mukaan "täysin arpapeliä".
– Teimme tarinan ensin. Halusimme luoda surkuhupaisan hahmon vähän brittityyliin, sellaisen hahmon, joka naurattaa ja itkettää ja johon voi samaistua. Meillä on siis monia imitaatioita, mutta tähän sattui valikoitumaan Teemu. Emme edes tiedä hänen yksityiselämästään juurikaan mitään, Miro Laiho summaa.
Selänteen leirin reaktiosta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.