Selvitys paljastaa: Näissä kunnissa työkyky on huonoimmalla tolalla

6:19img
Tutkimus selvitti, missä on eniten ja missä vähiten työkykyisiä.
Julkaistu 08.12.2023 20:00

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Etelästä löytyvät Suomen työkykyisimmät ihmiset. Idässä ja pohjoisessa sen sijaan asuvat työkyvyttömimmät ja siellä myös sairastetaan paljon enemmän. Tämä käy ilmi Kelan ja THL:n julkaisivat kansallisen terveysindeksin kuntatiedoista.

Työkyvyttömimmät kunnat ovat Rautavaara, Tuusniemi ja Kaavi. Parhaimmillaan työkyky on Kauniaisissa, Espoossa, Kirkkonummella, Sipoossa ja Helsingissä.

Ahvenanmaa ei kuulu mukaan tarkasteluun.

Lue myös: Keva: Hyvinvointialueiden työntekijöistä joka kolmas eläköitymässä

Muutama syy idän ja pohjoisen ahdingolle

Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut tutkimusyksikön ylilääkäri Riitta Luoto Kelasta kertoo syitä sille, miksi idässä ja pohjoisessa on eniten työkyvyttömiä ja sairastavia. 

Yksi syy ovat geeniperimään liittyvät sairaudet. Lisäksi vaikuttaa valikoiva muuttoliike.

– Terveemmät ja työkykyisimmät pystyvät muuttamaan asuinkuntaa ja muuttamaan alueille, joissa tilanne näyttää hyvältä indeksinkin perusteella, Luoto kertoo.

Tämä heikentää entisestään sellaisia alueita, joilla jo muutenkin on hyvin paljon eläkeikäisiä.

Etelässä oma osansa on korkeammalla tulotasolla ja sillä, että koulutustason myötä ymmärretään kenties paremmin omien toimien ja elintapojen merkitys sairauden ehkäisylle ja työkyvylle.

– Hyvät asiat kasaantuvat etelässä. Vastaavasti idässä ja pohjoisessa huonot asiat kasaantuvat sairauspoissaolon ympärille, johon voi kertyä päihdeongelmaa ja syrjäytymistä ja monenlaista asiaa, joihin ei aina pystytä puuttumaan, kun palveluita puuttuu, sanoo Luoto. 

Tuoreimmat aiheesta

Terveys ja hyvinvointi