Selvitys paljastaa: SM-liigassa kaksi seuraa veitsenterällä – Ruotsin-mallissa peli olisi pian ohi
SM-liiga-seurojen taloudellinen tilanne on Ernst & Youngin (EY) selvityksen mukaan kohenemassa koronavaikeuksien jälkeen. Tästä huolimatta osa seuroista kiikkuu veitsenterällä. Ruotsissa käytössä olevilla ehdoilla kaksi seuraa olisi vaarassa jäädä ilman lisenssiä pääsarjaan.
Jääkiekon SM-liigassa on monia syitä tyytyväisyyteen. SM-liiga kertoi pari viikkoa sitten sarjan alkukauden otteluiden vetäneen yleisöä paremmin kuin kymmeneen vuoteen. Samalla seurojen kassa kilkattaa jälleen kirkkaammalla äänellä vaikeiden koronavuosien jälkeen.
SM-liiga-seurojen taustayhtiöt takoivat viime tilikaudella ennätyksellisen liikevaihdon. Asia paljastuu EY:n selvityksestä. Seurojen yhteenlaskettu liikevaihto oli ensimmäistä kertaa historiassa yli 150 miljoonaa euroa ollen 154,1 miljoonaa. Kasvua edellisestä kaudesta kertyi 31,1 prosenttia.
– Liigan kasvua voi luonnehtia hulppeaksi yleisön kiinnostuksen paukuttaessa ennätyslukuja. Liigaseurat tekivät ennätysliikevaihdon, eikä se selity pelkästään ensimmäisellä koronan jälkeisellä täydellä kaudella, eikä Tampereen uudella hallilla, vaan kaikki seurat ovat pystyneet parantamaan kokonaisuudessaan, sanoo Janne Aalto EY Suomen tiedotteessa.
LUE MYÖS: Tutkimus paljastaa: SM-liigan seurat tekivät ennätyksellisen liikevaihdon – tulos heikkeni silti
Liikevaihdolla mitattuna sarjan suuriin kuuluvat tutut nimet. Suurimman liikevaihdon keräsi Kärpät, 24 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvua siivitti Tunturiviihteen ravintolaliiketoiminnan osto. Muista erottuvan kärkikolmikon täydensivät Tappara 17,2 miljoonalla ja Ilves 14,7 miljoonalla eurolla. Kolmikon yhteenlaskettu liikevaihto oli yli kolmanneksen kaikkien seurojen yhteenlasketusta liikevaihdosta. Eroa sarjan suurten ja pienten välillä ilmentää se, että pienimmät liikevaihdot saavuttaneiden SaiPan, Jukureiden ja HPK:n lukemat jäivät alle kuuden miljoonan euron.
Liikevaihdon kasvaessa ovat myös seurojen kulut kasvaneet, mikä tarkoitti lopulta sitä, että vain yhdeksän seuraa onnistui tekemään positiivista liikevoittoa. Yhteenlaskettuna seurat tekivät 1,5 miljoonaa euroa liiketappiota. Suurimmat liikevoiton kirjasivat Pelicans, Kärpät ja Ilves, kaikki yli miljoona euroa. Suurimmat liiketappiot merkittiin Lukolle (1,6 miljoonaa) ja TPS:lle, jonka tappio oli huimat yli 3 miljoonaa euroa.
– Komean myynnin ohella on kuitenkin todettava, että myös kulut ovat kasvaneet roimasti, 27 prosenttia, minkä vuoksi yhteenlaskettu liiketappio painui pakkasella 1,5 miljoonaa euroa. Kokonaiskulut nousivat 157,6 miljoonaan, Aalto sanoo.
Huolestuttava kaksikko
Suotuisasta kehityksestä huolimatta haasteita riittää varsinkin pienemmissä seuroissa. EY:n selvityksen mukaan osassa pienistä seuroista kassan tilanne oli tilikauden päättyessä huolestuttava. SaiPan, JYPin ja HPK:n rahavarat olivat alle 10 000 euroa.
Yhtiöiden vakavaraisuutta voidaan mitata eri tavoin. Yksi mittari on omavaraisuusaste, joka kertoo, paljonko yrityksen toiminnasta on rahoitettu oman pääoman avulla. Useilla taloussivustoilla jo 15 prosentin alittamista pidetään heikkona varautumisena mahdollisiin tappioihin.
Omavaraisuusastetta tarkastelemalla erottuvat selkeästi suurten haasteiden edessä olevat SM-liiga-seurat.
Pahimmassa jamassa ovat EY:n selvityksen mukaan Jukurit ja Sport, joiden omavaraisuusaste oli 7 prosenttia. Sport onnistui hieman parantamaan tilannettaan, sillä sen omavaraisuusaste vuotta aiemmin oli 1 prosentti. Jukureiden käyrä näyttää toiseen suuntaan, sillä mikkeliläisten omavaraisuusaste oli edellisen tilikauden päätteeksi 15.
Pelicansin tilanne kohentui hieman edelliskauden 16:sta. Sen omavaraisuusaste oli 17 prosenttia, kuten myös JYPin, jonka lukema edelliskaudella oli 11. SM-liigan kriisiseuraksikin mainostetun SaiPan omavaraisuusaste oli 20. Kehitys kuitenkin on huolestuttava, sillä vuotta aiemmin luku oli 38.
Parhaiten pullat ovat uunissa HIFK:lla ja Ilveksellä, joiden omavaraisuusaste on 69 prosenttia. KooKoon lukema on 66.
Ruotsin-malli?
Omavaraisuusasteen merkitystä seurojen taustayhtiöiden vakavaraisuuden mittarina korostaa Ruotsin pääsarjan SHL:n hiljattain tekemä päätös.
SHL lisäsi lisenssiehtoihinsa riittävän omavaraisuusasteen. Vielä tällä kaudella raja on viidessä prosentissa, mutta se nousee vuoteen 2025 mennessä kymmeneen prosenttiin.
Aftonbladet-lehden siteeraaman EY:n tuoreen raportin mukaan seuroista neljä on jäänyt alle SHL:n tavoitteiden. Pahin tilanne on Timrålla, jonka omavaraisuusaste on vain viisi prosenttia. Paljon paremmin ei mene Linköpingillä (kuusi prosenttia), Malmöllä (seitsemän prosenttia) tai Örebrolla (kahdeksan prosenttia).
SHL:n mallilla etenkin Sportin ja Jukurien tilanne olisi tukala.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
18:25
Aiempien kausien Ensitreffit alttarilla -osallistujat arvioivat podcastissa, kuinka nopeasti ohjelman parien kannattaisi harrastaa seksiä
-
18:14
Pekka Poudan sääkartta muuttui syvän siniseksi: "Mennään selvästi synkempään suuntaan"
-
17:58
Hizbollahin johtaja Libanonin räjähdyksistä: Tämä on sodanjulistus
-
17:37
Wall Street avautui reippaaseen nousuun korkopäätöksen siivittämänä
-
17:32
Unkarille rajua ryöpytystä venäläisten viisumeista: Vakava turvallisuusuhka Euroopalle
-
17:28
Suosikkikasvista saa nyt halvalla – kuuluvatko porkkanat kotona huoneenlämpöön vai jääkaappiin?
-
17:10
Nyt puhuu poliisi: Tällaisia seksuaalirikoksia taksikuskit tekevät päihtyneille uhreille
-
17:01
Linnea Leinon ja Anssi Heikkilän tanssiesityksen uskalias päätös häkellytti TTK:ssa: "Minulla on kova luotto"
-
17:00
SM-liigassa hämmentävän alhaisia yleisömääriä – Karri Kivi kummastelee sarjan ratkaisua
-
16:53
Järjestön mukaan Temun tuotannossa aihetta epäillä ihmisoikeusrikkomuksia
-
16:51
Kuka kustantaa raakkujen ja muiden uhanalaisten lajien suojelun? "Metsänomistaja maksaa"
-
16:26
Suomessa rikottiin vuosikymmenten lämpöennätys
-
16:20
Vihdissä kadonnut mies on löytynyt
-
16:01
Huomaatko arjessasi kissavideon mentävän aukon? Aivotutkija kertoo, miksi se on huolestuttavaa
-
15:51
Mies yritti ampua poliisit Espoossa – pakeni kiinniottoa
-
15:45
Ensitreffit-Anna esittelee häihin tekemänsä nimikirjainkorun puolisolleen Haille
-
15:35
Metsästäjän haulikko laukesi koiran hypättyä ja nainen kuoli – tällaisen tuomion metsästäjä sai
-
15:33
Suora lähetys: Eduskunta keskustelee Turkistarhaus historiaan -kansalaisaloitteesta
-
15:23
Uusi käänne tutkinnassa: F1-tarkastajat astelivat sensaatiotiimin tiloihin
-
15:07
Mies ampui poliisia kohti jalkajousella Vesalassa – epäillään murhan yrityksestä
-
Lataa lisää