Selvitys: Suuriin yrityksiin kohdistuva rikollisuus on lisääntynyt voimakkaasti

Rikos
Kuvituskuva. Lehtikuva
Julkaistu 12.10.2017 06:10

MTV UUTISET-STT

Jopa puolet suurista yrityksistä ilmoittaa, että liiketoimintaan kohdistuvien rikosten tai väärinkäytösten määrä on kasvanut.

Tiedot ilmenevät koko maan kattavasta Yritysten rikosturvallisuus 2017 -selvityksestä, jonka ovat tehneet Keskuskauppakamari ja Helsingin seudun kauppakamari yhteistyössä Huoltovarmuuskeskuksen ja Suomen kauppakamarien kanssa.

Kaikista vastaajayrityksistä 44 prosenttia arvioi, että rikosten ja väärinkäytösten määrä on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana. Etenkin suurissa yrityksissä kasvu koetaan voimakkaana. Kun vuonna 2012 lisääntyneistä rikoksista raportoi 34 prosenttia, oli nyt osuus peräti 52 prosenttia.

Suurista yrityksistä peräti 28 prosenttia ilmoitti, että yrityksen identiteetti on kaapattu tai yritetty kaapata. Pienissä yrityksissä osuus oli viisi prosenttia. Petoksia kohtasi useammin suuret kuin pienet yritykset. Pienistä ja keskisuurista yrityksistä petoksia kohtasi 12–13 prosenttia ja suurista joka neljäs.

Selvitys tehtiin verkkokyselynä keväällä 2017. Siihen vastasi 762 yritystä eri puolelta Suomea. Yritysten rikosturvallisuus 2017 on neljäs koko maan kattava selvitys, jossa tarkastellaan yrityksiin kohdistuvan rikollisuuden kehitystä ja yritysten keinoja torjua rikoksia ja väärinkäytöksiä.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos