Kesämökkien vuokraussesonki on nyt huipussaan. Mökin vuokraamisesta sovitaan usein puutteellisesti, jolloin riskien ja konfliktien todennäköisyys kasvaa.
Suuri osa kesämökkien vuokrasopimuksista tehdään suullisesti. Valtakunnallinen vuokranantajien edunvalvontajärjestö muistuttaa, että kirjallisen sopimuksen avulla vältyttäisiin useimmilta riitatilanteilta.
– Mikäli kirjallisen sopimuksen tekeminen tuntuu työläältä, kannattaa vähintäänkin käydä sähköpostitse sopimuksen keskeisin sisältö läpi, neuvoo Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.
– Kannattaa myös miettiä sisältyvätkö kaikki kulut vuokraan vai maksaako vuokralainen osan kuluista itse, esimerkiksi kulutuksen mukaan. Mökissä tai pihapiirissä saattaa myös olla jotain erityistä, mistä vuokralaisen tulisi huolehtia. Tällaiset ehdot kannattaa kirjata ylös.
Lyhytaikaisessa mökinvuokrauksessa on selkeintä, että vuokra sisältää kaikki kustannukset aina käytetystä vedestä saunan lämmittämiseen tarvittaviin klapeihin asti. Pitkäaikaisessa vuokrauksessa on tärkeää sopia esimerkiksi jätehuollosta ja muista kunnossapitoon liittyvistä yksityiskohdista.
Muistilista kesämökin vuokranantajalle:
1. Laadi vuokralaisen kanssa kirjallinen sopimus
Kirjaa sopimukseen osapuolet ja yhteystiedot, vuokrauksen kohde ja kunto, sopimuksen kesto, vuokran ja vakuuden määrä ja muut mahdolliset maksut ja ehdot.
2. Dokumentoi vuokrauskohteen kunto ja irtaimisto
Valokuvaa mökki ja kalusteet. Kirjalliseen sopimukseen on myös hyvä liittää lista mökin irtaimistosta. Lista helpottaa myös vuokralaisen lomansuunnittelua.
3. Luovuta avaimet vasta vakuuden maksamisen jälkeen
Vuokranantajan kannalta on aina viisasta vaatia vakuus, koska huolimaton vuokralainen voi aiheuttaa vahinkoa mökille ja sen irtaimistolle.
Vakuuden määrä on järkevää suhteuttaa kohtuulliseksi vuokrasopimuksen kestoon ja vuokran määrään nähden. Vakuuden yläraja on kolmen kuukauden vuokran määrä.
4. Muista ilmoittaa mökkisi vuokratulot ja tehdä verovähennykset
Mökin vuokraamisesta saatu vuokratulo on veronalaista pääomatuloa. Vuokranantaja voi vähentää vuokratuloista esimerkiksi ilmoituskulut ja vuokrausajan sähkö- ja vakuutusmaksut.
5. Huolehdi riittävästä vakuutusturvasta myös mökkiomaisuutesi osalta
Lähde: Suomen Vuokranantajat