Seurapiirirouva Marketta muutti erakoksi ikimetsään, koska hänen ekologisuutensa on ihmisille liikaa – ”Miten ihminen voi ylipäätään elää tässä yhteiskunnassa?”

Kun Horn vuonna 2013 muutti Saarijärven ikimetsään, hän poisti mökistä tiskikoneen, sähköpatterit, jääkaapin ja vessanpöntön sekä saunasta sähkökiukaan. Vesi tulee lähellä pulppuavasta lähteestä, ja luomutilalta talkoopalkkana saatu ruoka säilyy maakellarissa. 

– Olen kokeillut monia elämisen tapoja. Opiskelija-asuntoja, perhettä, yhteisöä, luostaria ja maatilaa. Asun erakkona, koska kaikki muut ovet ja ikkunat on avattu ja suljettu, Horn kertoo.

Erakkona asuminen ei ole helppoa. Horn ei ole omien sanojensa mukaan kovin kätevä ja jos hän lyö naulan seinään, se menee todennäköisesti vinoon. Metsähiiret mellastavat syksyisin tuvassa, ja silloin harvoin, kun kaupassa on käytävä, tapahtuu se pyörällä tai liftaamalla.

– He, jotka ottavat autonsa kyytiin, ovat mukavia ja kiinnostavia ihmisiä. He antavat minulle aina uutta mietittävää.

Vaikka villiyrtit kasvavat ja maakellarista löytyy ruokaa, puutarha menestyy kehnosti ikipuiden keskellä. Horn huomauttaa, ettei ole millään tavalla alan ihminen. Kauraryynejä löytyy säkillinen tuvan nurkasta, ja syksyisin poimitaan marjoja ja sieniä polvet mättäällä. 

– Kaikki eivät selviä maalla helpolla. Mutta metsä antaa myös turvaa, sen keskellä hiljentyy ikuista pyhyyttä kuuntelemaan. 

Maailmaa ei voi muuttaa yksin

Horn on yrittänyt vaikuttaa asioihin koko elämänsä ajan. Hän on ollut vihreiden kaupunginvaltuutettuna Espoossa, perustanut ekoyhteisöjä, tehnyt väitöskirjan ja kirjoittanut kirjoja ekologisesta tavasta matkustaa. Silti hän koki toivottomuutta, koska maailmaa ei voi yksin muuttaa.

– Ehkä minun yksittäinen elintapani pelastaa maailman yhdelle, mutta ei tämä ole mikään kestävä elämäntapa suuressa mittakaavassa. Kukaan ei saisi elää yksin, Horn sanoo.

Seuraa ei erakko silti kerro kaipaavansa. Horn on kiitollinen siitä, että ei tarvitse höpöttää smalltalkia turhanpäiväisistä asioista, saati mukautua jonkun toisen tapaan elää. Nyt saa kuunnella mitä radiokanavaa huvittaa, herätä vaikka keskellä yötä katsomaan puiden hiljaista huminaa.

– On se toki kiva, jos joku joskus käy. Jos Erkki Tuomioja yhtäkkiä ilmestyisi, varmaan lakaisisin polun hänen edestään. Muita en osaa tänne kuvitella, Horn pohtii.

Yksinäisyyden tunne saa hänet kiinni vain silloin, jos hän poikkeustapauksessa kulkee kaupasta bussilla lähemmäs Mörkökorven Luojankukkaroa. Bussissa ainoana matkustajana olo on pahimmillaan hylätty ja yksinäinen.

– Mökkini on kalustettu muistoilla, jokaisella tavaralla on niin kutsutusti sielu, tarina kerrottavanaan, jopa huussi ja varsinkin aitan kammari. Ne ovat osa minua ja on hienoa, että saan pitää ympärilläni sen energian, mikä niistä tulee.

Kun usko loppuu, toiminta alkaa

Neljäkymmentä vuotta sitten Horn vietti aivan erilaista elämää Luxemburgissa. Hän oli pankkiirin vaimo ja kolmen lapsen äiti. Horn kertoo Milla Peltosen kirjoittamassa Erakot-kirjassa, että edustusjuhlien emännöinti ja prameat puitteet olivat joka viikkoista huvia.

– Nyt jos ostosparatiisiin eksyn, tulen tyhjin käsin ulos. Tuskastun niihin kymmeniin eri merkkisiin muropaketteihin, styrox-pakkauksiin, monikertaisesti muovitettuihin juustoviipaleisiin.

Horn tietää, ettei ole puhdas pulmunen. Hänen mukaansa kulutusyhteiskuntaan täytyy mennä niin syvälle, että mitään ei jää kokematta. Silloin mieli ei enää palaa sinne, ja kun rauhan löytää, ei tarvitse enää krääsää ympärilleen.

– Sanotaan, että joka tuntee itsensä terveeksi ja onnelliseksi tässä yhteiskunnassa, on todella sairas. Yhteiskunta on niin sairas, Horn lausuu.

Hän uskoo rahan olevan suurin myrkky yhteiskunnassa, ja vain sota, luonnon tuho ja nyt korona voivat pysäyttää luonnon tuhon. Hornin mukaan ilmastosta huolissaan olevien tulisi lopettaa toivominen. Hän uskoo, että kun toivo loppuu, toiminta alkaa.

– Tee se, mihin sinä pystyt. Älä vaadi itseltäsi enempää. Äläkä ainakaan uhraudu. Sinun ei kannata elää siksi, että Suomen Nasdaq-indeksi nousee.

Nyt

Horn ei ole tällä hetkellä kotona ikimetsässä. Viime syksynä hän lähti tuttavansa luokse Ecuadoriin, tarkoituksenaan saada talven aikana valmiiksi uusi kirja ekologisesta elämästä sekä siistiä kotisivuja. Matkaan tuli myös mutkia, ja Horn päätti lähteä sammuttamaan Amazonin metsäpaloja eli kuorimaan perunoita ja sipuleita vapaaehtoisryhmille. Palot olivat perille päästessä jo sammuneet, ja nyt Horn on jumissa Kolumbiassa koronan takia.

Hän kaipaa kotiin.