Perjantaina uuden albumin julkaiseva Sexmane puhui Huomenta Suomen haastattelussa henkilökohtaisista teemoista, kuten perhetaustastaan ja uskonnostaan. Hän kertoi myös saaneensa vastikään ADHD-diagnoosin.
Artisti Sexmane, oikealta nimeltään Max Sene sai taannoin ADHD-diagnoosin. Hän kertoi asiasta torstaiaamun Huomenta Suomessa, jossa hän vieraili perjantaina 15. marraskuuta julkaistavan, Sanansaattaja-nimeä kantavan albuminsa tiimoilta.
Sene puhui haastattelussa paitsi tulevasta musiikistaan, myös henkilökohtaisemmista aiheista, kuten perhetaustastaan. Hänen isänsä on senegalilainen ja äitinsä suomalainen, ja artisti kertoi haastattelussa, miten kaksikulttuurisuus hänessä näkyy.
– Minusta tuntuu, että isäni puolelta tulee jääräpäisyys sekä vilkkaus, voisi ehkä sanoa ylivilkkaus, joka on nyt myöhemmällä iällä todettu ADHD:ksi. Sain siihen juuri vähän aikaa sitten diagnoosin. Se näkyy minussa paljon, mutta sanoisin, että nykyisin enemmän rikkautena kuin negatiivisena, toisin kuin junnumpana koulussa, hän kertoi.
Lue myös: Pilvi Hämäläinen sai ADHD-diagnoosin – epäili asiaa pitkään: "Tämmöistäkö tämä voi olla"
Sene kertoi haastattelussa myös uskonnostaan, jonka hän kuvasi olevan itselleen hyvin henkilökohtainen asia. Hän kasvoi lestadiolaisessa perheessä ja kuuluu kyseiseen yhteisöön edelleen.
– Äitini erosi siitä ollessani 12-vuotias, ja me olemme sillä tavalla erilainen perhe tuossa yhteisössä, ettei isäni ole ikinä kuulunut siihen. Minä olen kuitenkin kasvanut siinä ja käynyt Suviseuroissa. Se vaikuttaa minuun ja näen olevan tosi iso rikkaus, että olen saanut kasvaa siinä, vaikken enää jaakkaan kaikkia arvoja niiden ihmisten kanssa, jotka siinä liikkeessä ovat, hän sanoi.
– Jos esimerkiksi lähdet liikkeestä, niin kyllä sinä tietyllä tavalla jäät ulkopuolelle. Se ei mielestäni ole ok, että ihmisiä vähän kuin hylätään, hän jatkoi.
Sene sanoi, ettei hän ole koskaan kokenut tarvetta tai painetta lähteä uskonyhteisöstään. Hän kuitenkin myöntää, että esimerkiksi Suviseurat ovat jääneet häneltä viime vuosina väliin.
– Olen ollut Suviseurojen aikaan Provinssi-festivaaleilla, ahkerasti keikkaileva artisti kertoi.