Shawn Huff ja Saana Akiola hurmasivat ensimmäisellä Tanssii Tähtien Kanssa -tanssillaan, joka oli tango.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman suorat lähetykset käynnistyivät sunnuntaina 10. syyskuuta. Tuolloin kaikki 11 tähtiparia pääsivät aloittamaan toden teolla oman tanssitaipaleensa, ja illan aikana parketilla nähtiin 7 eri tanssilajia.
Yhdet illan yllättäjistä olivat Susijengin entinen kapteeni Shawn Huff opettajansa Saana Akiolan kanssa. Huff ja Akiola kuvailivat MTV Uutisille suoran lähetyksen jälkeen illan olleen onnistuminen oikeassa paikassa.
Akiolan mukaan kaksikolla oli edellisenä perjantaina ollut hyvin käänteentekevät tanssiharjoitukset. Tuolloin Huff ymmärsi todella muutamia asioita, joita harjoituksissa on käyty kuluvan kuukauden aikana.
– Hän istui siinä penkillä ja sitten vaan kerroin, näytin ja kerran sanoin, ja sitten Shawn tajusi yhtäkkiä. "Ai noin vai", ja sitten nousi sieltä penkiltä ja lähti tekemään, Akiola kuvaili.
Huff kiitteli tanssiopettajaansa ennen kaikkea siitä, kuinka kärsivällinen hän on ollut TTK-matkan aikana. Hän kertoi myös olleensa helpottunut siitä, että kaikki esityksen palaset saatiin kasattua suoraan lähetykseen.
Kauden ensimmäisessä, ennakkoon nauhoitetussa jaksossa Akiola pohti hänelle tulleen yllätyksenä Huffin reisilihasten voimakkuus – tai ennemminkin toisinaan sen puute. Nyt asiaa on saatu korjattua, vaikka sekin tuli Huffille tanssiharjoitusten alettua yllätyksenä.
Akiolan mukaan kilpatansseissa tulee tosiaan käytettyä paljon sellaisia lihaksia, joita muuten ei juurikaan tarvitse rasittaa. Näitä lihaksia kehittääkseen ei myös toisinaan auta muu, kuin olla vakitanssiasennossa – esimerkiksi kuntosalilla niitä ei välttämättä edes juuri pysty treenaamaan.
– Se oli ehkä semmoinen alun shokki. En ollut ehkä varautunut, että miten fyysistä tanssiminen on. Mutta tajusin ensimmäisen viikon aikana, että tämä on todella fyysistä, että ihan samaa, kun urheilin ammatikseni, niin ihan samanlainen rasitus se on fyysisesti, kun vetää joka päivä tuolla, Huff kertoi.
Tulevana sunnuntaina kaksikko tanssii samban, joten seuraava listalla Huffin opeteltavista asioista on samba walk. Näin ollen reidet laitetaan entistä kovemmalle tulevissa treeneissä.
Akiola kertoo Huffin tehneen tälle ehdotuksen, että opettaja voi aloittaa alkuviikon treenit rauhallisemmin omalla kohdallaan. Huff sen sijaan voi hoitaa tanssimisen.
– Hän ehdotti itse tällaista, että hän voi huomenna tanssia ja mä voin olla siellä sitten ihan muina Matti Puroina sohvalla huudella, että mitä pitää tehdä, Akiola vitsaili.
– Oppilaana täytyy myös pitää huolta, että valmentajani on hyvissä voimissa ja jaksaa valmentaa mua suorituksiin. Pitää antaa myös mahdollisuus hänelle välillä, että voin vetää vähän kovempaa ja hänellä on vähän helpompaa, Huff kuittasi.