Mika Saukkonen valloitti ensimmäisellä Tanssii Tähtien Kanssa -tanssillaan, vaikka sai tuomaristolta illan pienimmän pistesaldon.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman suorat lähetykset käynnistyivät sunnuntaina 8. syyskuuta. Kauden 11 uutta tähtiparia pääsi esittelemään taitonsa TTK-parketille ensi kertaa, ja heidän joukossaan olivat MTV:n urheilutoimittaja ja selostaja Mika Saukkonen tähtiopettajansa Liisa Setälän kanssa.
Kaksikko oli illan pistetaulukossa häntäpäässä saatuaan tuomaristolta yhteensä 9 pistettä. Saukkonen kertoi MTV Uutisille suoran lähetyksen jälkeen, että hän ja Setälä "laittoivat kaiken peliin" cha cha chansa osalta.
– Meillä oli Liisan kanssa mottona, että "bileet pystyyn". Sitten laitettiin bileet pystyyn ja ei nyt askeleet varmaan ihan menneet kohdilleen, mutta laitettiin tunnetta peliin, Saukkonen kommentoi.
– Ja meillä oli tosi hauskaa, Setälä komppasi.
– Yleisölläkin taisi olla hauskaa, Saukkonen jatkoi.
Tuomareiden palautteiden ja pisteiden Saukkonen uskoo osuneen maaliinsa. Jaksossa jo Saukkonen vihjasi, että TTK-taipaleen alku oli hänelle varsin haastava.
– Kyllä se on ollut koko kolme viikkoa aika haastavaa. Oletin, että olisin vähemmän huono omaksumaan noita askelia. Mutta kun ei ole sellaista taustaa, siinä kestää aika kauan, että se menee kovalevylle, ainakin minulla.
– Pieniä palasia, baby steppejä eteenpäin, niin siinä kestää aika kauan se opiskelu, näköjään. Se on ollut aika vaikeaa. Ja sitten kun siinä on se piina, että pitäisi olla valmis esityskin kunnossa tänään. Mutta Liisa on auttanut.
Lue myös: Tuomareilta yksimielinen tuomio Arja Korisevan TTK-debyytistä
Setälän mukaan Saukkonen on ollut oppilaana hyvin motivoitunut ja kova tekemään töitä. Kaksikko kertoo, että tanssisaleilla heillä on ollut ennen kaikkea hauskaa.
– Korostan, mielestäni tämä on viihdeohjelma, toki myös tanssikilpailu omalta osaltaan, mutta tämähän on viihdettä kansalle, niin sen koen myöskin, Saukkonen analysoi.
TTK-tuomari Jukka Haapalainen arvioi MTV Uutisille suoran lähetyksen päätteeksi, että Saukkosesta voi hyvin potentiaalisesti tulla suorastaan ilmiö syksyn aikana. Saukkonen itse otti tiedon tuomarin puheista vastaan hieman huvittuneen oloisena.
– Sitä en pysty sanomaan, jos näillä esiintymisillä tulee ilmiö, niin mikäpä siinä, mutta ei se ole tässä tavoite. Tavoitteena on selviytyä viikko kerrallaan eteenpäin.
Tulevana sunnuntaina TTK:ssa nähdään oma tarina -jakso, jossa tähtioppilaat pääsevät kertomaan jostain elämänsä merkityksellisestä osa-alueesta tanssin avulla. Saukkonen kertoo, että hänen tarinassaan teema on painava.
– Se on, sanoisin aika koskettava tarina yhdestä ystävästä, joka on loukkaantunut vakavasti. Olen siitä ehkä vähän kirjoitellutkin joskus jotain.
Alla olevalla videolla Mika Saukkosen ja Liisa Setälän ensimmäinen TTK-tanssi.