Siepattujen odotetaan palaavan kotimaahan tänään

Atte (vas) ja Leila Kaleva sekä itävaltalaisopiskelija Dominik Neubauer sieapttiin Sanaassa joulukuussa 2012.
Atte (vas) ja Leila Kaleva sekä itävaltalaisopiskelija Dominik Neubauer sieapttiin Sanaassa joulukuussa 2012.LEHTIKUVA / AFP PHOTO/STR
Julkaistu 10.05.2013 00:56(Päivitetty 10.05.2013 12:36)

Jemenissä siepatun suomalaisen pariskunnan vapautumisesta odotetaan lisää tietoa. Atte ja Leila Kalevan on määrä matkustaa Itävallasta kotimaahan pian, mahdollisesti jo tänään.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja järjestää tapauksesta toisen tiedotustilaisuuden. Hän sanoi eilen, ettei Suomi ole maksanut lunnaita.

Jemeniläisen turvallisuuslähteen mukaan välitystyötä tehneet omanilaiset olisivat kuitenkin maksaneet lunnaita. Itävaltalaisen Kronen Zeitung -lehden mukaan summa olisi ollut miljoona euroa.

Myös tiedot sieppaajista ovat epävarmoja. Jemeniläisissä tiedotusvälineissä on arveltu, että panttivangit päätyivät heimolle, jonka jäseniä asuu myös Omanissa.

Jemenin viranomaisten mukaan joulun alla siepatut suomalaiset ja itävaltalaismies vapautettiin Omanin rajalla toissa päivänä. Kolmikko pääsi eilen Wieniin. Ulkoministeriön mukaan he ovat olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.

(MTV3 - STT)

Uutispäällikkö: Tapaus on some-ajan mediaihme

UM ei kerro jälkeenpäinkään siepattujen vapauttamisesta

Professori Hämeen-Anttila uskoo lunnaita maksetun

Jemenissä siepatut toivovat toipumisrauhaa

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa