MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen kirjoittaa Rauman Lukon mestaruuskrapulasta ja kurssin kääntymisestä puolustamaan mestaruutta.
Kun pohdiskelin kauden alla SM-liigan joukkueita runkosarjan kärkeen ja ihan mestarikandidaateiksi asti, listoillani komeili ihan siellä kärkisijoilla hallitseva Suomen mestari Rauman Lukko.
En koskaan tee ”ennustuksiani” näkemättä joukkueelta harjoituspelejä. Harjoituspelien pelitavallinen korrelaatio on vahva sen kanssa, miten joukkue tulee pelaamaan sarjapeleissä. Tästä poikkeuksia ovat melkeinpä aina ainoastaan sarjan noviisipäävalmentajat – kuten tällä sesongilla Ville Peltonen ja Olli Jokinen – joita SM-liigan meidän pelin Siperia ei ole vielä opettanut. No, nyt HIFK ja Jukuritkin ovat tässä mielessä aika lailla ruodussa. Mutta se Lukko!
Näin harjoituspeleissä Lukon, joka pelasi uuden päävalmentajansa Marko Virtasen komennossa Lukon edellisen päävalmentajan, Pekka Virran pelikirjaa imitoivaa lätkää. Olin aivan varma – mutta erehdyin aikataulusta – että Virtanen melko nopeasti tuo kuitenkin omat mausteensa Lukon pelitapaan.
Läpi pimeän syksynsä Virtasen Lukko vain jatkoi ja jatkoi vähintäänkin jonkinlaista välimallin lätkää, jossa oli Virran pelitavan tunnusmerkit voimakkaina, vaikkakin riittämättöminä ja epäloogisina, enkä saanut silmieni tutkaimiin Lukosta ollenkaan sitä vaikutelmaa, millaisen pelitavan valmentajana Marko Virtasen tunsin ja tunnen.
Siinä sentään osuin oikeaan, että Lukolla on kasassa jälleen todella vahva joukkue, siitä raumalaisten urheilujohtaja Kalle Sahlstedt oli pitänyt esimerkillisesti huolen; pelaajien taitotasosta Lukon menestys ei jää tällä mestaruuden jälkeiselläkään kaudella kiinni.
Lukon pelaajat – tarkoitan: Lukon laadukkaat pelaajat – pitivät niukin naukin Marko Virtasen elossa päävalmentajana niinä pitkinä kuukausina, kun hän valmensi peliä huonosti ja suorastaan vailla ammatillista itsekunnioitusta. SM-liigan tasoon nähden erinomaiset pelaajat antoivat Virtaselle aikaa arvatenkin itsetutkiskeluun ja pelin analysoimiseen.
Tämä, miten Virtaselle oli käydä päävalmentajana köpelösti, kun hän ei antanut Lukolleen omaa leimaansa heti kättelyssä, on harvinainen mestaruuskrapulan muoto, mutta ei kuitenkaan tapauksena ainoa laatuaan.
Marko Virtanen on luotsannut Lukon huimaan liitoon SM-liigassa.
Osaan ja muistan syksystä 2002 pitäen jokaisen liigajoukkueen päävalmentajan pelitavan ja pelitavallisen prosessin, minulla on niistä muistiinpanot.
Kun HPK voitti mestaruuden keväällä 2006, ja kun mestarivalmentaja Jukka Jalonen jätti seuran keväällä 2007, yritti Matti Alatalo Jalosen seuraajana hieman samaa kuin Marko Virtanen nyt, eli matkia Jalosen lätkää – laihoin tuloksin. Silloin Kerho kärsi paitsi Alatalon ajan myös useiden muiden seuraavien päävalmentajien osalta Jalosen ja Timo Lehkosen jättämän pelitapaperinteen laahuksesta, joka hellitti vasta 2016, kun Antti Pennanen otti ohjat.
Edellä mainittuun verraten Lukossa tunnutaan päästävän paljon nopeammin eteenpäin. Pekka Virran nerokas valmentaminen Raumalla aiheutti vain hieman alle 30 ottelun laahuksen Marko Virtaselle, Kalle Sahlstedtille ja pelaajille.
Juuri nyt Lukko pelaa enemmän Virtasen näköistä lätkää, mutta silti siinä on määrättyjä hyviä elementtejä tähteellä myös Virran pelitavasta. Nostan siitä esimerkiksi tietyt pelaamisen hetket, jolloin Lukko suojelee tulostaululle hankkimaansa johtoaan pelaamalla kiekkokontrollia.
Jo puolen tusinaa viimeksi näkemääni ottelua Lukolta ovat olleet mielenkiintoista, voittavaa jääkiekkoa, jota voi surutta luonnehtia hieman nopeutetuksi kiekkokontrollilätkäksi. Siinä Meidän pelin kakkosprioriteettia hyökätessä, tilan voittamista, viljellään aina kuin mahdollista ilman, että tilan tekeminen eli pelivälineen hallinta kärsii liiaksi.
Tosin jätän tähän tiukan huomautuksen melkeinpä kuin vain rivienväliin: Näin pelaamalla SM-liigassa ei ole voitettu ainoatakaan mestaruutta olosuhteessa, jossa vastustajat rytmittävät omaa pelaamistaan taiteen sääntöjen mukaan. Kaudet 2017-2018 ja 2018-2019 tulee laskea luvuista pois, koska silloin suomalainen seurajääkiekkoilu oli poissa tolaltaan ja käymisen tilassa, kunnes Jukka Jalosen Leijonat näytti eteen ja palautti tolkun kevään 2019 maailmanmestaruudellaan.
Mitä Lukon nykyiseen joukkueeseen ja päävalmentajaan tulee, annan isot moitteet menneestä syksystä urheilujohtaja Kalle Sahlstedtille siitä, ettei hän riittävästi rohkaissut ja jopa määrännyt Marko Virtasta näyttämään omia kasvojaan ensimmäisestä sarjapelistä lähtien valmentajana. Köyhän miehen Virran lätkä ei ollut kunniaksi enempää Sahlstedtille kuin Virtaselle, saati hallitsevalle mestarille ylipäätään.
Vaan samaan hengenvetoon annan isot pisteet siitä sekä Sahlstedtille että Virtaselle, että he päättäväisesti panivat tähtipelaaja Kristian Pospisilin kilometritehtaalle tai oikeammin lähettivät Davosin suuntaan Lukosta itsenäisyyspäivän tienoilla. Luotiinko siinä pohjaa Lukon virkistymiselle ja uudelle alulle ja edessä olevalle upealle voittoputkelle? Kyllä vain luotiin!
Seurasin välillä raskain mielin, millaista todella taitavaa psykologista peliä jo Pekka Virta joutui käymään Pospisilin kanssa. Virta osasi sen, ja repi lopulta sopivalla kepillä ja porkkanalla Pospisilista voittavan suorituksen irti. Virtaselle ja sitä mukaa Lukon joukkueelle itsekäs, oikukas ja pahimmillaan hyvin arvaamaton Pospisil oli tekemätön paikka, mahdoton tapaus. Oli oikein poistaa mätä omena korista.
Pospisilin sopimuksen purkamisen jälkeen Lukko hävisi vielä yhden pelin, mutta seuraavat yhdeksän se on voittanut. Jääkiekkoilu on joukkuepeli. Voittavassa joukkueessa jokaisen pelaajan on tiettyyn tiukkaan mittaan asti taivuttava elämään ja olemaan kollektiivin ehdoin. Pospisilin lähettäminen Davosiin vei Lukolta kosolti yksilötaitoa, mutta samalla se vahvisti joukkuetta.
Marko Virtasen Lukolla meni alle 30 ottelua Pekka Virran historian karistamiseen, tuumii Petteri Sihvonen.
Otan lopuksi vielä kiinni erääseen seikkaan, joka on mitä luultavimmin vahvistanut Lukkoa – samoin kuin Tapparaa.
Ottelut CHL:ssä ovat tehneet hyvää niin Lukolle kuin Tapparalle. Lukon tapauksessa kävi niin – tästä menen takuuseen – että menestys niissä koitui Lukon osaksi juurikin sillä lätkällä, josta tunnistan paremmin päävalmentaja Marko Virtasen. Ovelasti ottelut CHL:ssä antoivat Lukolle mahdollisuuden kasvaa irti mestarivalmentaja Pekka Virran vaikutuspiiristä ja laahuksesta.
Tällä hetkellä Lukko kuuluu yhdessä HIFK:n, Tapparan, Ilveksen, Kärppien ja (varauksin) TPS:n kanssa niihin joukkueisiin, joilla näyttäisi olevan kaikilla täysi sauma voittaa mestaruus keväällä.
Ei ole tavanomaista, olisiko viimeksi tai jopa ainoan kerran ollut 2000-luvun alkupuolella vaihto Kärpissä Kari Heikkilästä Kari Jaloseen, kun sama seuraa voittaa peräkanaa mestaruuden eri päävalmentajilla. Lukko voi toistaa sen nyt kaksikolla: ensin Virta, sitten Virtanen.