MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen analysoi Kanadan Edmontonissa pelattavien nuorten MM-kisojen kaikki Nuorten Leijonien ottelut. Turnauksen viidennessä ottelussaan, joka oli puolivälieräpeli, Suomi voitti Saksan maalein 5-2.
Olen seurannut tarkasti Antti Pennasen valmentajauraa ja hänen valmentamiaan joukkueita aina keväästä 2008 lähtien. On tehtävä selväksi, että nyt MM-turnaustaan pelaava Nuoret Leijonat on hämmentävin ja epätasapainoisin joukkue, jonka olen nähnyt Pennasen käsissä koskaan olleen.
LUE MYÖS: Välierävastus nostattaa sykkeet takuuvarmasti kaakkoon – näin Nuorten Leijonien MM-turnaus jatkuu
Nähdäkseni epävakaus on sittenkin mentaalipuolen asia, vaikka mukana on taktistakin epätarkkuutta etenkin johtavien pelaajien otteissa.
Ylivoimapeli toimii, alivoima ei
Joukkueen ylivoima- ja alivoimapelaamisen laatuero on ennätysluokkaa. Ensin mainittu on liki käsittämättömän hyvää ja tehokasta; ja vastapainoksi jälkimmäinen on tismalleen yhtä käsittämättömän huonoa ja tehotonta.
Alivoimalla Nuoret Leijonat yrittää selvästi pelata eräänlaista versiota Kärpät-mallista, jonka voi nimetä Manner-Kukkonen-Sihvonen-Mäntymaa -malliksi, mutta se ei toimi alkuunkaan. Kyse on aiheen erikoispelaajia vaativasta mallista. Jopa aikuisten Leijonissa asian kanssa olisi oltu pulassa, ja onkin oltu ajoittain pulassa, jollei Atte Ohtamaa olisi sen alan mestaripelaaja.
Nuorissa Leijonissa alivoimalla mättää muun muassa alemman puolustajan sijoittuminen ja tämän yhteistyö maalivahti Leevi Meriläisen kanssa suhteessa vastustajan maskipelaajaan ja päätypelaajaan.
Ykkösvitja tuuliajolla peruspelissään
Joakim Kemell on ollut yksi Nuorten Leijonien tehopelaajista.
Viidellä viittä vastaan pelattaessa Pennasen joukkueissa on käytännössä aina ollut yksi kärkiviisikko tai hyökkäyskolmikko, joka on näyttänyt muille eteen ja luonut sille saralle koko joukkueeseen itseluottamusta. Tällä joukkueella ei sellaista ole.
Aatu Rädyn johtama ykkösnyrkki on ollut todella heikko peruspelaamisessaan, se ei kykene pelaamaan edes välttävästi Pennasen pelikirjaa. Saksaa vastaan kolmikko ei saanut aikaiseksi ainuttakaan pitkää hyökkäysalueen hyökkäyspeliä! Sama ongelma on vaivannut Rätyjä koko turnauksen ajan.
Verrattuna muihin Suomen hyökkäyskolmikkoihin Rädyn poppoon rintamahyökkäysten määrä oli alhaisin ja vaatimattomin Saksaa vastaan puolivälierämatsissa. Ykkönen sai pelattua rintamahyökkäyksiä ainoastaan kuusi kappaletta, kun Joel Määtän kakkonen pelasi niitä kymmenen, Oliver Kapasen trio yhdeksän ja Samuel Heleniuksen troikka niin ikään yhdeksän kappaletta.
Nuorten Leijonien pitkät hyökkäysalueen hyökkäyspelit – joita kaikkineen oli liian vähän, 11 kappaletta – toteutuivat ainoastaan kakkos-, kolmos- ja nelosvitjojen toimesta.
Huutava pula pitkistä hyökkäyksistä
Antti Pennasen (toinen vas.) vetämä valmennus ei saa täysin puhtaita papereita Petteri Sihvoselta.
Hyökkäysalueen hyökkäyspeleissä tosin näyttäisi olevan sekin ongelma – tämä menee päävalmentajan piikkiin –, ettei niistä saa nähdyksi juuri minkäänlaista toisteisuutta. Aivan kuin ne olisi jätetty kokonaan kesannolle harjoittelussa, taktiikkapalavereissa ja joka tapauksessa toteutuksessa. Vain turnauksen ensimmäisessä pelissä Latviaan vastaan oli havaitsevinani niissä jotain rakennetta kiekottomien pelaajien maalinedustatoiminnan kautta.
Toisten erien pennaslainen nopeampi pelin kääntäminen ei ole sekään toiminut käytännössä ollenkaan ainakaan nyt pariin viimeiseen peliin. Näyttäisi, että Nuoret Leijonat ovat pelanneet sitä epäyhtenäisesti ja jopa epätietoisuuden vallassa.
Psyykkinen valmennus
Saksaa vastaan Suomen toinen erä oli suorastaan luokaton. Tosin ongelma ei ollut edes taktinen. Se oli psyykkinen. Nuorten Leijonien mentaalinen puoli on niin ikään ailahdellut turnauksen mittaan.
Paradoksi näissä tuppaa olemaan se, että aivan kuin virkansa puolesta turnauksen alussa joku pelaajista julistamalla julisti, miten nämä psyyken asiat ovat tässä joukkueessa kunnossa. Onhan aiheen tiimoilta saatu ja saadaan joukkueen ulkopuolisen ja sisäpuolisen rajamailla olevaa konsultaatiota.
Kaivataan voittavaa maalivahtia
Maalivahti Leevi Meriläisen pitää parantaa, jos Suomi mielii maailmanmestariksi.
Myöskään Leevi Meriläisen maalivahtipeli ei ole tuonut itseluottamusta ja rauhaa joukkueen vaiheille.
Meriläinen ei ole varsinaisesti pettänyt, mutta hänen suorituksestaan on pitkä matka siihen, että kenttäpelaajat hänen edessään tohtisivat puolustaa niin kuin tavataan puolustaa estoitta pelejä voittavan maalivahdin edessä.
Laskujeni mukaan turnauksessa ei ole pelattu ainuttakaan sellaista peliä, jossa Meriläisen osuutta johonkin päästetyistä maaleista ei olisi pohdiskeltu.
Seuraavaksi Ruotsi
Suomi väisti hieman onnekkaasti Kanadan välieräpelistä, ja sen sijaan se saa vastaansa Ruotsin, joka on niin ikään pelannut ailahdellen turnauksessa.
Koen, että Kanadan vaihtuminen Ruotsiksi – kun Tshekki yllätti USA:n omassa puolivälierässään – antaa tavallaan lisäaikaa Pennaselle saada edellä kuvaamiani monipuolisia joukkueensa ongelmia kuntoon, kun jollain tasolla realismia on koko ajan ollut, että jos mielii voittaa mestaruuden, sillä tiellä jossain kohtaa on lyötävä kovin eli Kanada.
Nyt Kanada odottaa Suomea (tai Ruotsia) finaalivastustajana. En jaksa uskoa, että Tshekki voisi suistaa Kanadaa pronssiotteluun, vaikka Tshekki pelaakin hieman viisaan suomalaisittain, osin Kari Jalosen opein.
Ja heti samaan hengenvetoon on todettava, että Ruotsi on voitettava tässä ja nyt, sikäli ylimääräistä aikaa ei Nuorten Leijoniin prosessiin liialti siunaantunut. Toisaalta omissa papereissani se olisi tiedetty tarkemmin, mitä odottaa ja miten pelata Kanadaan vastaan. Ruotsi on nyt Suomelle melkein yhtä suuri pelillinen arvoitus kuin Suomi on Ruotsille. Niin ailahdellen kumpikin on ajelehtinut edessä olevaan välieräpeliin.
Suomen ja Ruotsin välinen MM-välierä pelataan Suomen aikaa lauantain vastaisena yönä kello 3.00.