Voitosta voittoon Tanskan MM-kisoissa marssinut Suomi koki viimein tappion, kun kotijoukkue Tanska peittosi Leijonat maalein 3-2. MTV Sportin jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen erittelee ja pohtii häviöpelin anatomiaa ja merkitystä suomalaisten turnausjatkon kannalta.
Leijonat alkoi murista jo niin ärhäkkäänä ja pidäkkeettömänä Tanskanmaalla, joten oli vain hyvä, että matkaan tuli ensimmäinen mutka; ja nyt joukkueella on avattavanaan pari tiukahkoa pelaamisen ja kokoonpanon solmukohtaa. Jos turnaus olisi jatkunut Leijonilta pelkkänä paraatimarssina lippujen liehuessa ja kansan hurratessa, olisi voinut käydä niin, että joukkueen vaiheille olisi päässyt vaivihkaisesti muodostumaan avaamattomissa olevia umpisolmuja.
Teen heti selväksi, että pelaamisen taktisessa katsannossa Leijonat pelasi tähän mennessä turnauksen parhaan pelinsä, kun vastassa oli Tanska. Tämä on tässä kohtaa kaikkien oleellisin havainto ja tieto. Jotain suurta Suomi voi MM-kisojen kaltaisessa olosuhteessa voittaa vain, jos tällä saralla edistytään ottelu ottelulta. Tämä on se problematiikka, josta päävalmentaja Lauri Marjamäen Leijonien otteet ovat kiikastaneet aiemmissa arvoturnauksissa.
Pitää kuitenkin muistaa, että pelaamisen taktiikka on vain yksi osa kokonaisuutta. Tanska pelasi Suomea halukkaammin ja oli valmis kamppailupelaamisessa lyömään itsensä todella likoon kaukalon jokaisella neliömetrillä kotiyleisönsä edessä. Lisäksi Leijonat oli riittävän aavistuksen verran väsynyt kolmen aiemman pelin jäljiltä sekä fyysisesti että henkisesti hävitäkseen Tanskalle.
Näen, että ensimmäistä kertaa maajoukkueen päävalmentajana Marjamäen tulokulma yksittäisiin turnausotteluihin ei ole liian pelisuunnitelmakeskeinen. Suomen joukkue ottaa toki edelleen huomioon vastustajan vahvuudet ja heikkoudet, mutta ennen muuta Leijonat kehittää ja kultivoi omaa pelaamistaan, Meidän peliä ja sen tempolätkämuunnelmaa.
LUE MYÖS: "Kasva aikuiseksi!" – Leijonien NHL-vahvistuksen temppu sai tuomarin hiiltymään
Kolme turnauksen ensimmäistä näytösluontoista peliä päästivät liian pitkälle sen kehityskulun, mikä on yksi tämän Leijonajoukkueen huoneentaulun kultainen sääntö: puolustajien osallistuminen hyökkäyspelaamiseen eli ajoittain pelissä ilmenevä niin kutsuttu pelipaikaton pelaaminen.
Oli kovin terveellistä saada ankarahko muistutus Tanskalta, ettei tässä määräänsä enempää olla pelaamassa turnausta, jossa voisi olla muistamatta ja kunnioittamatta huippujääkiekkoilun laji- ja sitä mukaa reunaehtoja. Pelaamisen ja pelin evoluution rajoja saa ja pitää koetella, kun etsitään kilpailuetuja suhteessa vastustajiin, mutta aina liika on liikaa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Jos Tanska onnistui kääntämään tukun vaarallisia tasa- ja jopa ylivoimaisia vastahyökkäyksiä Suomea vastaan, mitä se sitten olisikaan Kanadaa ja USA:ta vastaan pelattaessa. Tähän seikkaan Marjamäen esikuntineen tulee kiinnittää voimakasta huomiota ennen lauantain Kanada-matsia.
On selvää, ettei Leijonien puolustajilta pidä ottaa pois heidän vahvuuttaan, kykyä tukea ja osallistua hyökkäämiseen. Riittää, että aihe käydään pieteetillä läpi joukkueen piirissä. Hyökätä voi ja pitää, mutta pidäkkeettä ei voi kaukalossa rallatella päästä päähän.
LUE MYÖS: Onko tässä Leijonien pahin alisuorittaja? Karri Kivi: "Ei edes pyri tilanteisiin"
Oma lukunsa on se, että hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisessa puolustajien vastaan pelaamiset eli niin sanotut pinchaamiset edellyttävät jatkossa hyökkääjiltä entistä huolellisempaa paikkauspelaamista. Tanskaa vastaan kiinnitti huomiota, että jos pakki pinchasi, sai aikaan jatkopelin ja päätyi lopulta aivan hyökkäysalueen päätyyn, korkeintaan yksi hyökkääjä varmisti liikkeellä alaspäin, kun matematiikka menee niin, että kahden hyökkääjän pitää liikkua alaspäin, koska tarvitaan myös uusi takamies.
Jotenkin näkisin niin, että ylisummaan Leijonien puolustajia pitää edelleen voimakkaasti rohkaista tekemään peliä, mutta heiltä voi samalla pyytää hieman säästeliäämmin ja kriittisemmin viemään pelitilanteita ikään kuin maaliin asti.
Tanskaa vastaan peli vei Leijonia eivätkä kaiken aikaa Leijonat peliä. Porukka, jonka on ollut määrä olla puolustuspelinopeudeltaan turnauksen nopein joukkue, oli ainakin jossain määrin ajautunut tilaan, jossa puolustuspelaaminen viisikkotasolla alkoi myöhästellä tämän tästä. Arvelen, että asia korjaantuu jo lauantaiksi. Ovelaa on, että puolustaakseen paremmin Leijonien on hyökättävä viisaammin. Tässä kohtaa tulee toppuuttaa Meidän pelin tempolätkän hyökkäyshanakkuutta puolustusvalmiuden hyväksi.
Olen pohtivana jääkiekkoanalyytikkona hyvilläni siitä, miten Leijonat pelasi maalin takaa-ajotilanteen Tanskaa vastaan. Lopulta toteutui se ehkä kaikkein korkein joukkuepallopeliperiaate, jonka mukaan pelit pitää sekä voittaa että hävitä omalla peli-identiteetillä. Vain sillä tavalla saadaan omaa juttu koettelevia, kasvattavia ja kehitettäviä pelaamisen asioita esiin.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Kun kerran Tanska turvasi viljalti trap-pelaamiseen, oli ja on Meidän pelin tempolätkänkin periaatteiden mukaista pelata sitä vastaan huolella organisoituja viivelähtöjä, ja niin Leijonat teki, vaikka Tanska pelasi johdossa. Ja käytössä oli vieläpä erilainen, perinteisempi ja tarkoituksenmukaisempi viivelähtö kuin Latviaa ja Norjaa vastaan. Tämä käy esimerkistä sen suhteen, kun pelisapluunaa valmistetaan myöhempiä tärkeämpiä turnaushetkiä varten. Nyt pelaajilla on tuntumaa ja kokemusta asiasta.
On tuhannen varmaa, ettei Marjamäen, Mikko Mannerin ja Jussi Tapolan tarvitse taikoa hatustaan sitten turnauksen h-hetkellä jotain totaalista 1-4-trapia pelisuunnitelmaksi, kuten olympialaisissa valitettavasti kävi. Nyt koko palapeli valmistuu viisaammin.
Parin päivän huili tulee nyt Leijonille tarpeeseen. Joku Sebastian Aho ei ollut enää viidentenä päivänä pelatussa neljännessä ottelussa ollenkaan yhtä virkeä kuin aiemmin. Mikko Rantanen oli suorastaan tolaltaan, hän pelasi huonommin kuin ehkä koskaan Leijonissa. Eikä Teuvo Teräväisenkään iltapuhde ollut hyvä, hän toikkaroi pelin lopussa monin eri tavoin niin, että lopulta Tanska sittenkin otti voiton itselleen.
Sentään kapteeni Mikael Granlund pelasi vahvasti ja edelleen nousujohteisesti. Granlund on tämän Leijona-joukkueen todellinen johtaja.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Muistutan edelleen siitä, ettei Ahoa, Rantasta ja Teräväistä pidä peluuttaa puhki. Eikä kyse ole vain heidän jaksamisestaan, vaan enemmästäkin joukkueen hygieniasta. Juuri nyt Leijonilla ei ole käytännössä kuin yksi ylivoimaviisikko, jonka senkin kokoonpanosta käydään keskusteluja liittyen lähinnä Ville Pokan asemaan viivamiehenä. Lisäksi joukkueesta puutuu toimiva kolmosvitja.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Jälkiviisaana on helppo sanoa, että keskushyökkääjä Mika Niemen passi olisi pitänyt leimata heti turnauksen alussa. Aloituksissa Leijonilla on tekemistä, ja jossain määrin laiturisentteritaustaiset keskushyökkääjät ovat pulassa puolustusalueen puolustuspelaamisessaan. Joku lukemattomista laitureista oli joutanut jäädä leimaamatta Niemen sijaan.
Silti, ilmaantuneista vaikeuksista huolimatta - tai toisaalta juuri niiden tähden - Leijonien asiat ovat lupaavalla oraalla juuri nyt. Turnaus on vahvasti omissa käsissä.