Suomalaisen jääkiekkoilun laatupelaajatuotanto on elpynyt sitten takavuosien kaikki pelaa -aikojen. Hyvänä esimerkkinä tästä uudesta ajasta käy vaikkapa KHL-seura Jokereiden maalipyssy Eeli Tolvanen. Tolvanen on erityislaatuinen yksilö eikä mikään massapelaaja. Mutta jatkohaasteensa hänelläkin on urallaan.
Joskus 10 vuotta sitten Eeli Tolvasen tapaisella pelaajalla ei olisi ollut asiaa edes SM-liigatasolle. Hänessä olisi nähty vahvuuksien sijaan puutteet. Luultavasti Tolvasen tie olisi tyssännyt siihen, että valmentajat olisivat todenneet hänen kaksinkamppailukykynsä puutteelliseksi. No, toki myös laji on muuttunut noista kahvakiekon ajoista parempaan suuntaan. Nykyään peli kutsuu puoleensa monipuolisemmin erilaisia pelaajatyyppejä.
Tein pistokokeen Tolvasen pakeille. Kävin katsomassa, kun hän pelasi Jokereiden riveissä KHL:n mahtiseura Pietarin SKA:ta vastaan. SKA on huippujoukkue, joka vetää vertoja NHL:n laadukkaimmille ryhmille. Siinä mielessä oli mielenkiintoista katsoa, miten Tolvanen kestää vauhdissa mukana. Ja toki olen jo aiemminkin seurannut Tolvasen otteita suurennuslasilla.
"Eeli Tolvasen pelillinen vahvuus on samalla hänen mahdollinen heikkoutensa pelaajana."
Eeli Tolvasen pelillinen vahvuus on samalla hänen mahdollinen heikkoutensa pelaajana. Kun näin sanoo ja luonnehtii jostakusta joukkuepallopelin pelaajasta, ollaan väistämättä tekemisissä erikoistapauksen kanssa. Normaalin pelaajan tapauksessa vahvuus on vahvuus, ja puutteet puutteita, mutta Tolvasen kaltaisessa pelaajassa nämä kaksi ulottuvuutta kietoutuvat kompleksisesti yhteen.
Tolvanen ei paina jäällä koko ajan ikään kuin tosissaan. Hän vetää lähes jokaisen pelaamansa vaihdon sisällä niin sanotusti happea. Tolvanen hoitaa esimerkiksi puolustusvelvoitteensa niukin naukin. Hän säästää energiaansa siihen, missä hän on parhaimmillaan maagisen hyvä eli hyökkäyspelaamisen kiekollisiin toimiin.
Kun katson tarkasti Tolvasen pelaamista, en pääse selvyyteen, pelaako hän omalla limitillään, osaamisensa rajoilla, vai onko varastossa vielä se pykälä, joka hänen tarvitsee ottaa esiin, jos mielii valloittaa tulevaisuudessa NHL-kaukalot. 
Sebastian Aho
En voi välttyä vertaamasta Tolvasta Sebastian Ahoon. Tokikaan heidän pelaajaprofiilinsa eivät ole yksi yhteen, mutta sen verran heissä on samaa, että perusteet vertaamiselle ovat olemassa. Molemmat ovat suhteellisen kevytrakenteisia pelaajia; kummallakin on kykyä sekä tehdä peliä että viimeistellä maaleja.
Haen vauhtia todella kaukaa. Aikoinaan Neuvostoliiton maajoukkueessa ja Moskovan TsSKA:ssa pelasi taiturimainen pelaaja nimeltä Valeri Harlamov. Vanhemman polven jääkiekkoilun seuraajat muistavat hänet hyvin. Kyse oli pienikokoisesta, nopeasta, suunnattoman taitavasta ja ennen muuta rohkeasta pelaajasta. Harlamov kuuluu joka tapauksessa maailman kaikkien aikojen jääkiekkoilijoiden TOP-10 eliittiin.
Harlamovin elämäkerrassa hänestä sanotaan kuolemattomalla ilmaisulla se, miten hän pelasi: vaivojaan, voimiaan ja itseään säästämättä.
Seurasin parin vuoden ajan useita kymmeniä Sebastian Ahon pelejä Suomessa ennen kuin hän lähti valloittamaan NHL-jäitä. Ahosta tohtii lausua, että hän todellakin pelasi itseään säästämättä illasta toiseen.
Jääkiekkoilu on raju peli pelata itseään säästämättä. Se on rajua etenkin Ahon ja Tolvasen kaltaisille, vastustajia fyysisesti hieman heiveröisemmille pelaajille. Suomalaisen jääkiekkoilun ylivertainen esimerkki siitä, mitä on pelata itseään säästämättä, on tietysti kapteenien kapteeni Saku Koivu.
Koivu oli aina pienempi mutta rohkeampi kuin kukaan vastustajansa. Ehkä TPS:n legendaarinen valmentaja Vladimir Jursinov näki Koivussa jotain samaa kuin Harlamovissa, sillä tiedän erään pelaajan, jonka tehtävä TPS:ssä oli treenistä toiseen piinata ja koetella Koivun kestokykyä. Jursinovilla oli konstinsa kehittää lempipelaajaansa Koivua. 
Saku Koivu
Palataan Eeli Tolvaseen. En sano, että Tolvanen ei pelaisi itseään säästämättä. Mutta en pysty sanomaan sitäkään, että Tolvanen pelaisi voimiaan, vaivojaan ja itseään säästämättä.
Pietarin SKA:ta vastaan Tolvanen vältteli useita kontaktitilanteita. Tosin olisi väärin linjata, että tuollainen pelaaminen olisi väärin hänen puoleltaan. Jokaisella pelaajalla on raja, jonka yli ei kannata mennä ja yrittää kaksinkamppailutilanteissa. Tolvasella ei ole Ahon liukua luistimissaan ja niin muodoin tasapaino ei ole yhtä hyvä. Sikäli voi olla, että Tolvanen pelaa niin kuin hänen pitääkin pelata: paikoitellen säästeliäästi.
Lopulta Tolvasen kohdalla kyse ei ole siitä, miten me näemme hänen pelaavan. Me ulkopuoliset emme voi tietää, miltä hänestä tuntuu pelata. Jos Tolvanen tuntee pelaavansa niin rohkeasti kuin vain rahkeissa on varaa, on hän oikealla tiellä. Ja, toisaalta, jos hän tuntee tai jopa itseltään huomaamattaan pelaa vajaasti itseään likoon laittamatta, NHL-ennuste ei ole hyvä.
Kaikki on toki suhteellista. Pitää muistaa, että Tolvanen on jo nyt tähti KHL:ssä ja oli juuri voittaa olympialaisten pistepörssin. Upea pelaaja, mikä upea pelaaja.
Jatko on Tolvasen omissa käsissä. Otteluissa pelitilanne pelitilanteelta hänellä on edelleen mahdollisuus kehittää itseään niitä tavoitteita silmällä pitäen, jotka hän on itse itselleen asettanut.