Siilien hurja taistelu taltioitui kameralle Kristiinankaupungissa – siili pyöritti toista ympäriinsä kuin jalkapalloa
Kristiinankaupungissa kohdattiin tiistai-iltana hämmentävä tilanne, kun siili pyöritti toista siiliä ympäriinsä kuin jalkapalloa. Asiantuntijan mukaan kyseessä oli siilien taisto.
Luontoharrastaja Esa Tainio huomasi tiistaina noin klo 22 aikaan omituisen näyn, kun hänen puutarhassaan siili pyöritti toista siiliä ympäriinsä kuin potkupalloa.
– Aloin ihmetellä, mitä tuolla oikein tapahtuu, kertoo Tainio.
Korkeasaaren eläintenhoidon ja suojelun johtajan Nina Trontin mukaan kyseessä on siilien taisto.
– Videossa tapahtuu siilien taistelua eli palloksi pyörähtänyt siili on vähän alakynnessä ja toinen on vahvempi. Se haluaa siirtää toisen pois.
Lue myös: Raivopäinen metso jahtasi Kati Metsoa – kaksikon pitkä ja kiivas kohtaaminen tallentui videolle
Trontin mukaan kinaa on voinut syntyä esimerkiksi ruoasta.
– Palloksi pyörähtäminen on siilin puolustuskeino. Reviiriä siilillä ei varsinaisesti ole, mutta ruoka saa tällaisen reaktion aikaan.
Siileille sopivat ruokailuvinkit
Vinkiksi Trontti antaa useamman ruokailupisteen järjestämisen, jos ihmiset haluavat ruokkia useampia siilejä kerralla. Siileille sopivaa syötävää ovat esimerkiksi lemmikkien ruoka. Näin on myös Tainio tehnyt.
– Siilejä näkyy aina näihin aikoihin. Ruokimme myös niitä kissanraksuilla. Pari vuotta sitten rakentelin siileille kaksi talvipesää. Käytössä ovat olleet, kertoo luontoharrastaja Tainio.
Katso videolta, kuinka hurjaa pyörintää siilien taisto saa aikaan. Asiantuntija analysoi tilanteen.
Uusimmat
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
Lataa lisää