Hanna Malmivaaran perheellä oli huolentäyttämä vuorokausi, kun Simo-koira katosi kesken sienestysreissun. Ripeä toiminta ja muiden ihmisten avuliaisuus näyttivät kuitenkin voimansa.
Malmivaara lähti sunnuntaina sienimetsälle Yövilään, Siuntioon, tutulle sienestyspaikalle. Perheen 2,5-vuotiaalle lagotto romagnolo -rotuiselle Simolle alue ei kuitenkaan ollut entuudestaan tuttu.
– Kun pääsimme sienipaikalle, siellä oli vastassa minulle ja tyttärelle järkytys.
Tuttu metsikkö oli vaihtunut avohakkuualueeksi, jota pitkin oli vaikea liikkua. Malmivaara ja tytär lähtivät tarpomaan vaikeakulkuista maastoa, kun yhtäkkiä huomasivat Simon kadonneen. Ketteränä koirana se oli ehtinyt loikkia matkojaan huomattavasti ihmisiä nopeammin.
Pitkä odotus
Malmivaara ryhtyi heti toimeen. Hän ja tytär alkoivat huudella Simoa, ja tarkastivat lähimaastoja.
– Odotin siinä paikassa, missä oli meidän viimeinen näköhavaintomme.
Malmivaara otti yhteyttä Etsijäkoiraliittoon, joka antoi toimintaohjeita puhelimessa. Perheenjäseniä ja ystäviä liittyi etsintöihin Helsingistä saakka. He saivat myös vinkin laittaa katoamisilmoitus sosiaaliseen mediaan.
– Niinhän me teimme, tytär julkaisi muutamia ja minä julkaisin muutamia. Ihanat kaverini lähtivät mukaan ja jakoivat julkaisua, Malmivaara kuvailee.
Illansuussa he siirsivät auton katoamispaikan lähelle, kuten Etsijäkoiraliitosta oli neuvottu. Mutta Simosta ei näkynyt merkkiäkään.
– Ilta rupesi pimenemään ja päätimme, että pidetään makkarahiillosta, jos koira saisi siitä vainua. Liitto neuvonut, että koira voi tulla hajua kohden.
Muu perhe alkoi lähteä kotiin, mutta Malmivaara jäi odottamaan.
– Jäin yli puolenyön. Ajattelin, että jään yöksi, mutta metsässä oli pilkkopimeää ja maasto oli vaarallista, Simo olisi voinut loukkaantua tullessaan minua kohti avohakkuualueen läpi.
Juttu jatkuu ohjeiden jälkeen.
Etsijäkoiraliiton ohjeet lemmikin katoamiseen:
- Rauhoita tilanne. Älä juokse ympäriinsä lemmikin nimeä huudellen.
- Jää katoamispaikalle. Jos on useampi ihminen paikalla, muut voivat ryhtyä muihin etsintätoimiin.
- Kotiin tai muuhun turvalliseen paikkaan vedetään hajujälkiä: laita esimerkiksi sukkahousuihin haisevaa kosteaa ruokaa ja vedä sitä turvalliseen houkuttelupaikkaan. Voit myös sekoittaa kosteaa ruokaa öljyyn ja veteen ja valuttaa sitä pullosta.
- Laita katoamisilmoituksia nettipalstoille (karkurit.fi, Facebookin paikallisryhmät ja karkuri-ryhmät) sekä soita paikallisiin löytöeläintaloihin. Älä mainitse lemmikin nimeä, ja anna siitä tarkat tuntomerkit.
- Etsijäkoiraliiton neuvontapuhelin: 040 724 8614
Uupunut, mutta onnellinen jälleennäkeminen
Malmivaaran oli yöllä pakko luovuttaa ja palata kotiin Helsingin Lauttasaareen. Huonosti nukutun yön jälkeen häntä odotti yllätys.
– Vähän ennen kuutta herätys soi ja katsoin puhelinta, että on tullut tekstiviesti.
Eräs pariskunta oli laittanut kahden jälkeen yöllä viestin, että koira on haukkunut heidän pihallansa, mutta ei tullut luokse vaan väisti ihmisiä.
– He toimivat todella viisaasti ja toivat pihalle oman koiransa pedin ja lämmikettä. Siihen Simo oli uskaltanut tulla.
Malmivaara lähti heti aamulla kohti löytöpaikkaa. Auton hän jätti pihapiirin laidalle, mutta Simo kuuli hänet kaukaa.
– Simo varmaan tunnisti auton äänen, koska se juoksi minua vastaan. Nappasin koiran syliin ja menin kiittämään pariskuntaa.
Seikkailu sai siis onnellisen lopun, sillä Simosta ei löytynyt muita jälkiä kuin havunoksia turkissa ja hieman aristava tassu. Löytöpaikka ei ollut kuin reilun kilometrin päässä katoamispaikasta, mutta Simo oli todennäköisesti juoksennellut pitkän matkan ympäri metsikköä.
Malmivaara suosittelee ilmoitusten jakoa sosiaalisen mediaan ja Karkurit.net-sivustolle. Sieltä myös Simon löytänyt pariskunta oli löytänyt koiran ja saanut heidän yhteystietonsa.
Nyt vuorokautta katoamisen jälkeen koira ja perhe ovat uupuneita, mutta iloisia Simon nopeasta löytymisestä.
– Varmasti nyt Simon vapaanaoloreissut loppuu, olemme esimerkiksi miettineet paikanninpantaa. Nyt kun Simo on tähän juoksun makuun päässyt, on tietenkin riski, että ottaa uudelleen jalat alleen.
6:36