Simo Salmisen surulliset viimeiset vuodet – "Neljästä muskettisoturista enää Loiri jäljellä"

Spede Pasanen ja Simo Salminen
Spede Pasanen ja Simo Salminen.Lehtikuva
Julkaistu 04.09.2015 17:09

MTV VIIHDE

Rakastettu komedianäyttelijä, laulaja ja taiteilija Simo Salmisen elämän viimeiset vuodet eivät olleet enää koomisia millään mittapuulla. Salmisen elämä lähti hiljalleen yhä kiihtyvään syöksyyn.

– Simo jäi yksin Speden kuoltua, kuvailee Salmisen elämää seurannut MTV:n entinen ohjelmajohtaja Tauno Äijälä.

Äijälä on ollut puhelinyhteydessä Salmiseen uran loputtuakin.

– Simo oli eräänlainen ”uskollinen soturi”, Speden kanssataistelija. Voima lähti Spedestä, joka rakensi brändin ja imagon.

tauno_aijala

MTV:n entinen ohjelmajohtaja ja varatoimitusjohtaja Tauno Äijälä.

MTV tuki Salmista rahallisesti

Konkurssin ja velkataakan alle jäänyt Salminen yritti loppuvuosinaan elvyttää uraansa ja lyhentää velkojaan levyttämällä ”Melkein viimeistä huutoa”-kokoelman, mutta tuottajalta loppuivat rahat ja sekin hanke kaatui. MTV kuitenkin tuki Salmista aika ajoin.

– Salmista pyrittiin tukemaan myös rahallisesti, Äijälä kertoo.

– Simo oli taiteilijana hieman sellainen surullisen hahmon ritari. Hän oli yksi meistä ja häneen oli monen helppo samaistua.

Neljä muskettisoturia

Äijälän mukaan Ere Kokkosen, Speden, Vesa-Matti Loirin ja Simo Salmisen muodostama kvartetti oli kuin neljä muskettisoturia.

Muskettisotureista Ere Kokkonen menehtyi vuonna 2008 vaikeaan sairauteen. Kokkonen vastasi Turhapuro-elokuvien ohjauksesta ja osa käsikirjoituksistakin lähti Kokkosen kynästä.

Spede, viihteen moniottelija, puolestaan kuoli 2001.

– Nyt neljästä muskettisoturista on jäljellä enää Loiri, miettii Aijälä. 

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat