Simpsoneiden 32. tuotantokausi starttaa Subilla.
Simpsoneiden odotettu 32. tuotantokausi alkaa Subilla. Tuoretta tuotantokautta seurataan kanavalla aina maanantai-iltaisin kello 21 alkaen, kolmen jakson verran.
Uuden kauden ensimmäisessä jaksossa vierailevana äänenä kuullaan muun muassa Stranger Things -sarjasta tuttua David Harbouria. Harbour kuullaan Mr. Burnsin äänenä – tosin Burnsin valepersoona Fred Kranepoolina. Burns nimittäin naamioituu Pomo piilossa -tyyliin uudeksi työntekijäksi vakoillakseen alaisiaan.
Kauden ensimmäisessä jaksossa kuullaan ensimmäistä kertaa Alex Désertia Carl Carlsonin roolissa. Carlin roolissa kuultu ensimmäiseltä kaudelta lähtien Hank Azariaa, joka jätti pestinsä sarjassa.
Näyttelijän päätöksen taustalla ovat yli kolme vuotta sitten alkaneet rasismisyytökset. Hän antoi äänensä sarjassa myös lähikauppaan pitävälle Apu Nahasapeemapetilolle, ja valkoihoisen Azarian aksenttia on arvosteltiin. Ääninäyttelijä on sittemmin pyytänyt anteeksi.
– Osasta minua tuntuu, että minun pitää mennä pyytämään henkilökohtaisesti jokaiselta maan intialaiselta anteeksi, hän kommentoi.
Kohu nousi vuonna 2017 julkaistusta dokumentista, jossa koomikko Hari Kondabolu haastatteli muita intialais- ja kaakkoisaasialaistaustaisia viihdealan ammattilaisia Apun hahmon herättämistä ajatuksista.
Simpsonit maanantaina klo 21 Sub-kanavalla.
Uusimmat
-
14:25
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
Lataa lisää