Maailman sotilasmenot kohosivat viime vuonna ennätystasolle 2 240 miljardiin dollariin eli runsaaseen 2 000 miljardiin euroon, kertoo Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti (Sipri) tuoreessa raportissaan.
Maailman sotilasmenot kasvoivat kahdeksatta vuotta peräkkäin. Viime vuonna kasvua kertyi reaalisesti eli inflaatiokorjattuna 3,7 prosenttia.
Eniten rahaa sotilasmenoihin käyttivät Yhdysvallat, Kiina, Venäjä, Intia ja Saudi-Arabia.
Jyrkintä sotilasmenojen kasvu oli Euroopassa, missä sotilasmenot paisuivat viime vuonna reaalisesti 13 prosenttia. Venäjän helmikuussa 2022 aloittama laaja hyökkäyssota Ukrainassa oli merkittävä syy Euroopan sotilasmenojen tuntuvalle kasvulle.
Siprin mukaan Ukrainalle annettu sotilaallinen apu ja huolet Venäjän kasvaneesta uhkasta vaikuttivat merkittävästi monien valtioiden päätöksiin sotilasmenoista.
– Maailman sotilasmenojen jatkuva kasvu viime vuosina on merkki siitä, että elämme yhä turvattomammassa maailmassa, sanoo Siprin vanhempi tutkija Nan Tian tiedotteessa.
USA:n aseapu Ukrainalle massiivista
Suomen sotilasmenot kasvoivat Siprin mukaan inflaatiokorjattuina 36 prosenttia ja kohosivat viime vuonna 4,8 miljardiin dollariin eli noin 4,4 miljardiin euroon. Tämä oli Siprin mukaan suurin vuosittainen kasvu Suomen sotilasmenoissa sitten vuoden 1962. Jyrkkä kasvu johtui pääosin asehankinnoista, jotka muodostivat viime vuonna noin kolmanneksen Suomen sotilasmenoista.
Ukrainan sotilasmenot yli seitsenkertaistuivat viime vuonna ja olivat 44 miljardia dollaria. Summa ei sisällä Ukrainalle toimitettua sotilaallista apua.
Venäjän sotilasmenot kasvoivat yhdeksän prosenttia ja olivat Siprin arvion mukaan 86 miljardia dollaria.
Ylivoimaisesti suurimmat sotilasmenot, 877 miljardia dollaria, olivat Yhdysvalloilla. Siitä Ukrainalle annetun sotilaallisen avun osuus oli noin 20 miljardia dollaria.
Selkeä kakkonen on Kiina, jonka viime vuoden sotilasmenoiksi Sipri arvioi 292 miljardia dollaria.