Eräällä EU-maan johtajalla on tviittisormi yhtä herkässä kuin Yhdysvaltojen entisellä presidentillä Donald Trumpilla oli aikanaan.
Slovenian pääministeri Janez Jansa painostaa maansa mediaa ja on hyökkäillyt julkisuudessa toimittajien kimppuun. Hän on muun muassa kutsunut yksittäisiä toimittajia valehtelijoiksi, jos nämä ovat tehneet kriittisiä juttuja hallinnon toimista.
Jansan on arvioitu ottaneen mediaan kohdistuvan arvostelun suorastaan osaksi poliittista strategiaansa.
Oikeistopopulistista SDS-puoluetta johtava Jansa ihailee avoimesti Trumpia. Viimekeväisessä kirjoituksessaan hän nosti esiin analyysin, jonka mukaan Trumpin vaalivoitto 2016 olisi perustunut pitkälti siihen, että Trump kommunikoi suoraan äänestäjien kanssa sosiaalisessa mediassa niin, etteivät tiedotusvälineet olleet välissä.
Maa herättänyt huomiota
Jansan toiminta on herättänyt huomiota muualla Euroopassa. Huolestuneissa arvioissa Slovenian tilannetta on jo verrattu Unkariin ja Puolaan, joissa demokratia on vakavasti horjunut.
Viime kuussa Euroopan komissio moitti Jansan henkilökohtaisia hyökkäyksiä toimittajia vastaan.
Arvostelusta suivaantunut Jansa puolestaan pyysi komission puheenjohtajaa Ursula von der Leyeniä lähettämään Sloveniaan "faktojen etsimisryhmän" toteamaan maan demokratian tilan.
Twitterissä julkaisemassaan uhmakkaassa kirjeessä Jansa korosti, ettei Slovenian hallitus halua arvostelun varjostavan työtä, jota se tekee valmistautuakseen tulevaan EU-puheenjohtajakauteen, joka alkaa heinäkuussa.
Orbanin läheinen liittolainen
Slovenian tilanteessa on kaikuja Unkarin kehityksestä, ja Jansa onkin pääministeri Viktor Orbanin läheinen liittolainen.
Unkarissa Orban on haalinut vuosien saatossa liikemiesystäviensä avulla vaikutusvaltaa maan mediamarkkinoihin. Vuonna 2018 Unkarissa perustettiin Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiö Kesma, johon keskitettiin satojen tiedotusvälineiden omistus.
Orbania tukeva unkarilaismedia saa rahoitusta, kun taas harvat itsenäiset tiedotusvälineet ovat joutuneet ahtaalle tai jopa lopettamaan.
Toimittajat ilman rajoja -järjestö huomauttaa Sloveniaa koskevassa maaraportissaan, että Kesma omistaa osan Jansan SDS-puoluetta lähellä olevista medioista.Orban on myös tukenut voimakkaasti Jansaa, ja toimittajajärjestön mukaan SDS:n rahoittajina on ollut samoja varakkaita liikemiehiä, jotka ovat Orbanin liittolaisia.
Uutistoimiston rahoitus vaakalaudalla
Jansan johtama hallitus esitti viime kesänä maan medialainsäädäntöön muutoksia, jotka saattaisivat esimerkiksi leikata Slovenian yleisradioyhtiön rahoitusta. Lainvalmistelu on kesken ja lausuntokierroksella tullut palaute on arvioitavana.
Slovenian uutistoimistoa STA:ta Jansa on puolestaan nimittänyt "kansalliseksi häpeäksi". Viime vuoden lopulla hallitus otti uutistoimiston hampaisiinsa ja uhkasi lakkauttaa sen rahoituksen, koska uutistoimisto oli muun muassa julkaissut kriittisiä juttuja maan koronatoimista.
Hallitus väitti, että uutistoimiston rahoittaminen olisi rikkonut EU:n kilpailusääntöjä, mutta EU-komissio kuitenkin kumosi hallituksen väitteet ja samalla varoitti kaikkia EU-maita tiedotusvälineiden painostamisesta.
Uutistoimiston asema on edelleen vaakalaudalla: viime viikolla hallitus ilmoitti uudelleen pidättävänsä uutistoimiston rahoitusta, koska sen mukaan uutistoimisto ei täyttänyt lainmukaisia vaatimuksia tuelle.
Lokakampanjat luovat painostavan ilmapiirin
Politico-lehti haastatteli useita slovenialaisia toimittajia helmikuiseen juttuun, joka kuvasi Slovenian lehdistönvapauden uhkaavan synkkää kehitystä. Politicon haastattelemat toimittajat kuvailivat maan ilmapiiriä hyvin painostavaksi ja kertoivat muun muassa, ettei töitä pysty tekemään normaaliin tapaan.
Lokaa niskaansa ovat Politicon mukaan saaneet erityisesti naistoimittajat. Politicon jutun julkaisun jälkeen pääministeri Jansa nosti asiasta metelin Twitterissä ja kutsui jutun kirjoittanutta toimittajaa valehtelijaksi.
Slovenian hallitus julkaisi verkkosivuillaan Politicon kysymyksiin lähettämänsä vastaukset. Hallituksen mukaan esimerkiksi ehdotettu medialainsäädäntö ei uhkaa lehdistönvapautta millään tavalla.
Sen sijaan hallitus katsoo, että slovenialaismedia on vasemmiston hallussa, ja syyttää mediaa koronarajoituksia rikkovien ihmisten tukemisesta.Viime vuonna lokakampanjan kohteeksi joutui slovenialainen tutkiva toimittaja Blaz Zgaga, ja toimittajajärjestöt vetosivat EU-komissioon, jotta komissio käyttäisi vaikutusvaltaansa Slovenian hallitukseen toimittajien suojelemiseksi. Komissaari Vera Jourova totesi tuolloin, että Sloveniaan on otettu yhteyttä, jotta tilanteesta voitaisiin keskustella.
– Journalistien suojelun ja turvallisuuden pitäisi olla etusijalla jokaisessa maassa. Ei vihaa, ei uhkailua, ei henkilökohtaisia hyökkäyksiä, Jourova tviittasi viime huhtikuussa.
Kolme kertaa pääministerinä
Jansa nousi uudelleen pääministeriksi viime vuoden maaliskuussa. Hän on toiminut pääministerinä kahdesti aiemmin, vuosina 2012–2013 ja 2004–2008.
Jansa saatetaan muistaa Suomessa siitä, että hänet tuomittiin vuonna 2013 vankeuteen lahjuslupauksen hyväksymisestä Slovenian ja puolustustarvikeyhtiö Patrian aiemmin tekemässä panssariajoneuvokaupassa. Sittemmin tuomio kumottiin ja palautettiin uuteen käsittelyyn alempaan oikeusasteeseen. Se totesi asian vanhentuneeksi, ja Jansa vapautui syytteistä.