Snapchat-raivo yltyy: Jo yli miljoona allekirjoittanut vetoomuksen, joka vaatii paluuta entiseen

snapchat
Snapchatin uusin päivitys on herättänyt käyttäjissä närää.Shutterstock
Julkaistu 19.02.2018 14:04
Toimittajan kuva

Carlos Sunila

carlos.sunila@mtv.fi

Snapchat on joutunut viimeisimmän päivityksen myötä käyttäjien valtaisan someraivon kohteeksi. Uuden päivityksen vastustajat ikävöivät vanhaa versiota niin, että laativat vetoomuksen sen palauttamiseksi.

Vetoomus onkin kerännyt hurjan määrän allekirjoituksia. Maanantaihin mennessä vetoomuksen on allekirjoittanut jo yli 1,2 miljoonaa ihmistä.

Vetoomuksen tavoitteena on kerätä yhteensä 1,5 miljoonaa allekirjoitusta, joten kaukana ei enää olla.

Vanhan voi palauttaa

Viime viikolla myös uutisoitiin, että nokkelimmat snäppääjät löysivät keinon palauttaa iPhonelle sovelluksen vanhan version.

Tuoreimmat aiheesta

Digi