Sofi Oksasen uutuusromaani Norma pureutuu rankkoihin aiheisiin maagisrealistisin ottein.
Norma Ross on kolmikymppinen nainen, jolla on ihmeellinen salaisuus. Hänen hiuksensa kasvavat yli metrin vuorokaudessa. Sitä varten Norman laukussa on aina sakset.
Normalla on muitakin erikoisia ominaisuuksia. Hän tunnistaa ihmisten sairaudet ja valheet, haistaa pelot ja elämäntavat.
Sofi Oksasen uuden romaanin Norman aihe on pidetty visusti salassa. Silti sen oikeudet on myyty jo ennen ilmestymistä kymmeneen maahan – muun muassa kaikkiin Pohjoismaihin, Saksaan ja Ranskaan.
Norma ei kuulu Viron lähihistoriaa käsittelevään Kvartetti-sarjaan. Se on erilainen, jopa maagisrealistinen.
– Niin kävi, vaikka olen vankka realismin kannattaja, Oksanen myöntää naurahtaen.
Normasta piti alun perin tulla novelli, moderni versio kirjailijan lempisadusta Tähkäpäästä. Hauskanpitona aloitettu tarina vei niin mennessään, että kun Oksanen alkoi kesällä 2013 kirjoittaa sitä, valmista tuli hetkessä sata sivua.
– Koska alku oli niin intensiivinen, epäilin, että saatan mennä täysin metsään. Kirja on niin selkeästi erilainen kuin muut. Sitten alkoi tuntua siltä, että ihan kuin kykenisin uudistumaan. Siitä tuli hyvä fiilis.
Toki romaanissa on myös tuttuja Oksasen teemoja, kuten petos, ihmisen tekemät valinnat, globaali hämäräbisnes.
Kirjailijan kotikulmilla
Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa tähän päivään ja Helsingin Kallioon kirjailijan omille kotikulmille. Siellä hän istuu nytkin, kalliolaisessa Hilpeä Hauki -baarissa, jossa Norma tapaa käydä viinillä, ja jossa Oksanenkin saattaa silloin tällöin piipahtaa viskillä.
Romaanin alussa Norman äiti on astunut metron alle Sörnäisten asemalla. Miksi? Sitä tytär alkaa selvittää, pestautuu äidin työpaikkaan – kampaamoon nimeltä Tukkataika – ja kietoutuu petoksen ja paranoian verkkoon.
– Olen aina ollut kiinnostunut hiuksista, hiusten historiasta ja sitä kautta estetiikan historiasta. Se on tuttu aihepiiri, mutta sitten kun aloin perehtyä siihen vähän enemmän, oli aivan selvää, ettei tämä ole novellin kokoinen aihe, vaan romaanin, Oksanen sanoo.
Norma Rossin kaltaisia Tähkäpäitä ei oikeasti ole, mutta parrakkaita naisia on. Oksanen kertoo meksikolaisista "susi-ihmisistä", joilla liikakarvoitus on perinnöllinen.
– Se on äärimmäisen harvinainen. Aikanaan heillä uskottiin olevan maagisia voimia. Heitä on ryöstetty ja pidetty talismaaneina.
Hiusbisnestä ja kohdunvuokrausturismia
Kallion kaduilla hiusbisnes käy kiihkeänä. Aidot pidennykset ovat halutuimpia, intialaiset, venäläiset, ukrainalaiset, sekoituksetkin. Harva tulee ajatelleeksi, mistä hiukset tulevat.
Hiuskaupan lisäksi Oksanen nostaa romaanissa esille kansainvälisen sijaissynnytysbisneksen kauheudet. Hänen mielestään oikea keino olisi laillistaa sijaisäitiys kaikkialla, myös Suomessa pimeän kaupan kitkemiseksi.
– Hiustenpidennystekniikat ja logistiikka on kymmenessä vuodessa helpottanut kaupankäyntiä. Samalla tavalla myöskin kohdunvuokrausturismi on globaalissa maailmassa helpottunut.
Kun yhteistä säädäntöä ja yhteistä "potilastietokantaa" ei ole, tulee eteen ongelmia.
– Kieltämättä niin härskejä ongelmia, etten olisi voinut uskoa. Nämä olivat itsellenikin täysin uusia asioita. Mitä enemmän vanhemmiksi haluavat ovat tietoisia väärinkäyttötapauksista, sitä parempaa kohtelua he voivat klinikoilta vaatia.
"Miksi veroparatiiseja ei vastusteta yhtä raivokkaasti kuin vastaanottokeskuksia"
Kirjailija Sofi Oksanen käsittelee uudessa romaanissaan globaaleja ongelmia, jotka tuntuvat Suomessa kaukaisilta, vaikkeivät sitä välttämättä ole.
Kirjailija arvelee, että myös veroparatiiseihin kätketyt miljardit ovat suomalaisille liian etäinen asia. Miten muuten voisi käsittää sen, että moni suomalainen keskittää aggressionsa maahanmuuttajiin, eikä hallituksen veroparatiisikytkyihin.
– Ikään kuin maahanmuuttajat vievät meiltä jotain, kun samaan aikaan hallituksemme ministeri on ollut mukana veroparatiisijärjestelyissä, joissa puhutaan huomattavasti isommista summista kuin muutamasta kympistä per maahanmuuttaja per päivä.
Moni Suomen ongelmista olisi Oksasen mielestä ratkaistavissa sillä, että veroparatiisihanat pistettäisiin kiinni ja takautuvastikin kyseltäisiin rahojen perään.
– Yksinkertaisesti se olisi reilua. Miksi tätä ei vaadita yhtä raivokkaasti kuin vastustetaan maahanmuuttajien vastaanottokeskuksia?
Oksasen mielestä on ylipäätään erikoista, että suomalaiset ovat halunneet rikkaan pääministerin.
– Suomihan on perinteisesti ollut maa, jossa ei haluta, että poliitikolla on hirveästi omaisuutta. Toisin kuin monissa Itä-Euroopan maissa, joissa miljonäärit päätyvät usein poliitikoiksi, mitä olen aina ihmetellyt.
Kirjailija miettii, eivätkö äänestäjät oikeasti ole ymmärtäneet, että jos ihmisellä on tuollainen omaisuus, niin hänellä on myös kavereita, joilla on iso omaisuus.
– Mikä tarkoittaa sitä, että hänellä on kavereita, joilla on veroparatiisijärjestelyjä. Mikä taas tarkoittaa sitä, että he tulevat kyllä pitämään tässä asiassa omiensa puolta.