Sokea Marianne Tenhami on jäänyt opaskoiransa kanssa auton alle jo kolmesti – autojen lisäksi päänvaivaa aiheuttavat sähköpotkulaudat: ”Ihmiset ovat valitettavasti kovin itsekkäitä ja välinpitämättömiä”

Lauttasaaressa asuva Marianne Tenhami liikkuu aktiivisesti ympäri Helsinkiä. Tenhami on sokea, ja siksi rinnalla kulkee opaskoira.

Tenhami on joutunut hetkellisesti käyttämään apuvälineenään myös valkoista keppiä, jonka avulla käyttäjä saa tietoa kulkureitistä ja mahdollisista esteistä.

Esteiden mahdollinen kiertäminen saattaa kuitenkin vaikuttaa kävelysuuntaan, jonka takia Tenhami olisi voinut joutua vaaratilanteeseen torstaina.

– Seurasin valkoisella kepillä nurmikon reunaa, ja minun oli tarkoitus tulla suojatielle. Jos matkan varrella ei olisi ollut esteitä, olisin tullut turvallisesti oikeaan paikkaan, mutta keskellä kulkuväylää ollut sähköpotkulauta sekoitti suuntani.

Vastaan tullut ohikulkija huomasi tilanteen ja ohjasi Tenhamin takaisin oikealle reitille.

– Hänen mukaansa tilanne olisi voinut ajautua vaaralliseksi.

Ongelmaksi ovat muodostuneet myös autot

Tenhamin mukaan sähköpotkulaudat eivät ole ainoa näkövammaisille päänvaivaa aiheuttava kulkuneuvo.

Ongelmaksi ovat muodostuneet myös pääkaupunkiseudulla väärin parkkeeratut autot. Kohtaamiset autojen omistajien kanssa ovat Tenhamin mukaan joskus ikäviä.

– Minulle ja muille näkövammaisille on sattunut tilanteita, joissa autojen omistajat ovat tulleet huutamaan meille, jos opaskoiran valjaat tai valkoinen keppi on vahingossa osunut väärin parkkeerattuun autoon. Ihmiset ovat valitettavasti kovin itsekkäitä ja välinpitämättömiä tällaisissa asioissa.

Tenhami haluaa muistuttaa, etteivät väärin pysäköidyt kulkuneuvot ole ongelma pelkästään näkövammaisille. Sähköpotkulaudoista on aiheutunut haittaa vuosien varrella myös muille.

– Jos liikkeellä ollaan rollaattorin tai pyörätuolin kanssa ja keskellä jalkakäytävää on sähköpotkulauta, sen kiertäminen ei välttämättä ole mahdollista.

Opaskoirat vaativat koulutusta

Tenhami on tottunut liikkumaan Helsingissä opaskoiran kanssa. Kun pitkäaikainen Pekko-opaskoira kuoli yllättäin huhtikuussa, helsinkiläinen sai rinnalleen nuoren Onni-nimisen opaskoiran.

Tenhami on käyttänyt opaskoiraa jo lähes 21 vuoden ajan. Tuorein opaskoira on vasta vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen, ja saa edelleen koulutusta.

Onni-opaskoiran koulutuksen takia Tenhami on käyttänyt väliaikaisesti valkoista keppiä liikkuessaan. Tenhami on ollut tietoinen valkoisen kepin käyttäjien kohtaamista ongelmista kuitenkin jo aikaisemmin.

– Sähköpotkulaudat ovat olleet valkoisen kepin käyttäjien riesana alusta lähtien. Suunnat menevät niiden takia helposti sekaisin, eikä sitä pian enää tiedä, missä on ja mihin pitäisi mennä. Olen kuullut myös loukkaantumisista ja kaatumisista.

Pysäköintialueet sähköpotkulaudoille?

Tenhami päätyi kirjoittamaan torstaina kokemastaan tilanteesta Helsingin puskaradio -ryhmään Facebookissa. Tenhamin mukaan julkaisun vastaanotto on ollut pääasiassa myönteinen, ja postauksen alle on sadellut rohkaisevia kommentteja.

Tenhami toivoo edelleen konkreettisia ratkaisuja ja toimia ongelman kitkemiseksi.

– Ongelma ratkeaisi niin, että sähköpotkulaudoille tulisi tietyt pysäköintialueet ja paikat, ja sääntöjen vastaisesti toimivia sakotettaisiin.

Ratkaisuna voisi Tenhamin mukaan toimia myös selkeämpi viestintä liikenteessä. Tenhamin mukaan esimerkiksi bussien ja ratikoiden pysäkkikuulutukset ovat näkövammaisten liikkumisen kannalta ehdottoman tärkeitä.

Ratkaisuna kommunikointi

Apu, huomaavaisuus ja pienet eleet olisivat Tenhamin mukaan tervetulleita myös muilta liikenteessä liikkujilta.

Tenhami on jäänyt aiemmin peräti kolme kertaa auton alle opaskoiran kanssa. Jokaisella kerralla syy on ollut autoilijan.

– Monesti käy niin, että autoilijat eivät pysähdy ennen suojatietä, vaan he ainoastaan hidastavat. Tällaisessa tilanteessa on vaikea tietää, pääsenkö tien yli turvallisesti vai en.

Vaikeista tilanteista huolimatta Tenhamin halukkuus liikkua ei ole vähentynyt. Jonkun toisen kohdalla tilanne voi kuitenkin olla erilainen.

– Olen niin rämäpää, että menen missä vain, mutta kaikki näkövammaiset eivät suinkaan ole näin rohkeita. Ja toisaalta aina ei ole edes vaihtoehtoa. Avustajatunteja on niin vähän, että usein miten on vain pakko lähteä yksin liikkeelle.